Kirjallisuutta
- Parvio, Salme, ”Ina Rosqvist 1865–1942”. Kirjassa Suomen Naislääkäriyhdistys 1947–1987. Helsinki 1987.
- Lääkärimatrikkeli 1927.
Ina (Alma Josefina) Rosqvist (22. joulukuuta 1865 Loviisa – 11. syyskuuta 1942 Loviisa) oli suomalainen lääkäri ja Suomen ensimmäisiä naislääkäreitä sekä Suomen ensimmäinen tuberkuloosilääkäri.
Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1896, erikoistui sen jälkeen kulkutauteihin ja teki merkittävää työtä tuberkuloosilääkärinä silloisen kansantaudin hoitamisessa ja vastustamisessa.
Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Johan Fredrik Rosqvist ja Maria Josefina Fagerström.
Rosqvistin ystäviin kuului Karolina Eskelin, joka matkusti Ellen Ahlqvistin kanssa Yhdysvaltoihin, jossa he toimivat lääkärinä. Rosqvist tutustui Eskeliniin tyttökoulun jatkoluokilla. He etenivät opinnoissa yhtä aikaa niin että suorittivat ylioppilastutkinnon vuonna 1885, filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1888 ja valmistuivat lääketieteen lisensiaateiksi vuonna 1896.
Valmistuttuaan lääkäriksi Rosqvist kiinnostui tartuntataudeista ja teki useita opintomatkoja Saksaan, Ranskaan ja Belgiaan, sekä myöhemmin Saksaan ja viimeksi Ruotsiin ja Norjaan. Jo valmistumisvuonna hän joutui Helsingissä hoitamaan lavantauti epidemian uhreja ja kirjoitti kokemuksistaan tutkielman, joka ilmestyi vuonna 1899.
Hän keskittyi tuberkuloosin hoitoon muun muassa Helsingin Marian sairaalassa vuosina 1897–1923, jossa hän oli amanuenssina ja vuodesta 1902 sairaalan sisätautiosaston alilääkärinä. Samalla hän toimi Helsingin tuberkuloosipoliklinikan ylilääkärinä vuodesta 1904 ja Helsingin kaupungin tuberkuloosilääkärinä vuodesta 1923 lähtien. Rosqvist oli useiden taudin torjumista pohtineiden komiteoiden jäsen. Vuonna 1933 hän täysin palvelleena siirtyi 38 vuoden työuran jälkeen eläkkeelle.
Rosqvist toimi myös Oulunkylän kesäpäiväparantolan lääkärinä vuodesta 1912 ja kuului muun muassa Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen johtokuntaan vuodesta 1919 sekä monien muiden hyväntekeväisyysyhdistysten johtokuntiin.
Rosqvist toimi myös tutkijana ja valistajana sekä kirjoitti artikkeleita ja piti esitelmiä. Hän teki vuonna 1907 selvityksen parantoloiden ja poliklinikoiden toiminnasta eri maissa, ja sen pohjalta mietittiin tuberkuloosityön järjestämistä Suomen maaseudulla. Hän oli aktiivinen myös järjestötyössä.
