
Ingiloijit (georg. ინგილოები, ingiloebi, azer. ingiloylar) ovat Azerbaidžanin luoteisosassa asuva georgialaisryhmä.
Ingiloijien asuinalue käsittää historiallisen Heretin maakunnan Saingiloksi kutsutun osan. Alueen 1700-luvulla vallaneet avaarit ja tsahurit alistivat sen georgialaisväestön maaorjikseen ja käännyttivät heidät muslimeiksi. Venäjä valtasi avaarien muodostaman Carin ja Balakənin heimoliittoalueen sekä İlisun sulttaanikunnan 1800-luvun alussa. Vuonna 1830 muodostettiin Carin ja Balakənin alue, myöhemmin piirikunta, joka vuonna 1859 nimettiin Zaqatalan piirikunnaksi. Vuonna 1860 ingiloijit käännytettiin ortodokseiksi, mutta vuonna 1863 suurin osa heistä palasi muslimeiksi. Vuonna 1886 Zaqatalan piirikunnassa oli 8 700 ingiloijia (11,7 % väestöstä) ja 3 700 georgialaista (5,0 %).
Azerbaidžanin vuoden 1999 väestönlaskennan mukaan maan kolmessa luoteisimmassa piirikunnassa asui 12 300 georgialaista. Qaxin piirissä he muodostivat 14,6 %, Zaqatalassa 2,9 % ja Balakənissa 2,1 % väestöstä. Azerin kielen käyttö ingilojien keskuudessa on lisääntynyt, mutta kotioloissa puhutaan yhä georgiaa. Suurin osa on sunnalaisia muslimeja. Qaxin piirissä on myös ortodokseja.