Ingressi eli johdate on tekstin, kuten esimerkiksi sanomalehtiartikkelin, alussa otsikon jälkeinen mutta varsinaista leipätekstiä edeltävä johdatteleva teksti. Ingressin tarkoitus on kertoa otsikkoa syvemmin, mitä juttu sisältää. Hyvä ingressi toimii yleiskuvauksena ja houkuttelee lukijan lukemaan kirjoituksen.
Ingressin ulkoasu muotoillaan yleensä siten, että se erottuu ulkoisesti muusta tekstistä, esimerkiksi käyttämällä suurempaa fonttia, lisäväriä tai lihavointia. Sisältö on ingressissä kuitenkin muotoilua oleellisempaa.