
Initiaali (lat. initialis "alkua koskeva") on tekstiosuuden alkukirjain. Initiaali poikkeaa kooltaan, muodoltaan tai väritykseltään tekstin muista kirjaimista, ja sen tehtävänä on osoittaa tietyn kokonaisuuden alkua sekä tekstin sisäistä hierarkiaa ja jaksotusta. Koristeellisia initiaaleja käytettiin etenkin keskiaikaisissa käsikirjoituksissa ja inkunaabeleissa lukujen ja kappaleiden alussa. Bysanttilaiset varustivat initiaalit ihmis- ja eläinkuvin ja asettivat niitä myös rivien alkuun tai jopa keskelle sanaa. Myöhäiskeskiajan kirjoissa initiaali saattoi täyttää kokonaisen sivun. Kirjapainotekniikan keksimisen jälkeen 1400-luvulla initiaalit maalattiin jo valmiiksi painettuun tekstiin käsin. Sittemmin ne valmistettiin puupiirroksina ja väritettiin jälkeenpäin. Myös uudenaikaisten kirjojen koristelussa initiaaleja on harrastettu runsaasti noin 1920-luvulle asti.