Iota adscriptum (< lat., ”viereen kirjoitettu ioota”) on nimitys muinaiskreikassa esiintyvälle ääntymättömälle mutta normaalisti näyviin merkitylle iootalle, joka esiintyy diftongissa pitkän vokaalin α (ā), η (ē) tai ω (ō) jälkeen, toisin sanoen diftongeissa αι (āi), ηι (ēi) tai ωι (ōi).
Pitkää vokaalia seuraava ioota kirjoitetaan aina iota adscriptumina silloin kun:
- Teksti on kirjoitettu majuskelilla eli isoilla kirjaimilla. Esimerkiksi: ΕΝ ΤΩΙ ΝΑΩΙ = έν τῳ ναῷ, en tō naō, ’temppelissä’.
- Iootaa edeltävä pitkä vokaali on sanan aloittava iso alkukirjain. Esimerkiksi: Ἅιδης, Hādēs, ’Haades’.
- Pitkä vokaali ja ioota kuuluvat eri tavuihin. Esimerkiksi πρωί, prōi, ’varhain’, ’aamulla’.
Muissa tapauksissa pitkää vokaalia seuraava ioota kirjoitetaan iota subscriptumina. Translitteraatiossa ioota jätetään yleensä pois kummassakin tapauksessa.
Iota adscriptumin (samoin kuin iota subscriptumin) merkitseminen kehittyi kreikan ortografiaan bysanttilaisella kaudella 1000-luvulla.