Iisak (Isaacus) tai Isak Laurbecchius (n. 1678 Turku – 16. maaliskuuta 1716 Ystad) oli suomalainen teologi ja Turun akatemian jumaluusopin apulainen vuodesta 1704. Hänen isänsä oli Viipurin piispan virkaan siirtynyt professori Petrus Laurbecchius ja äiti Maria Pratanus, Kemiön kirkkoherran, professori Johannes Olai Pratanuksen tytär. Piispa Rothovius oli siten hänen äidinäitinsä isä.
Laurbecchius valmistui ylioppilaaksi 1691 ja maisteriksi 1698 aiheena kuunpimennykset. Tämän jälkeen hän lähti kuninkaallisen stipendin turvin ulkomaille ja valmistui teologian lisensiaatiksi vuonna 1700 tai 1701 Altdorfin yliopistosta Saksassa. Palattuaan Saksasta Turkuun hänelle ei ollut vapaana mitään virkaa, jolloin hän lähti ensin isänsä hiippakuntaan Viipuriin. Siirryttyään Turkuun hän väitteli 1702 "kääntymyksestä", ja kirjoitti 1702 ja 1706 neljä muuta väitöskirjaa.
Laurbecchius toimi teologian ylimääräisenä apulaisena Turun akatemiassa 1704–1708. Hän hoiti myös Piikkiön kirkkoherran virkaa.
Laurbecchius oli Altdorfissa ollut teologian professori Johann Michael Langin (1664–1731) oppilas. Lang oli Spenerin ja Hallen esikuvien mukainen pietisti, joka korosti, ettei kristinusko saanut jäädä pelkäksi oppijärjestelmäksi, vaan sen piti johtaa henkilökohtaiseen kristilliseen elämään. Pietistit harjoittivat pyhän Raamatun lukemista kotikokouksissa eli konventikkeleissa lukemalla pieniä traktaatteja, jos kokonaista Raamattua ei ollut saatavilla. Pietismi koettiin Ruotsin valtakunnassa poliittisesti vaaralliseksi, koska siinä irtauduttiin perinteisestä yhteiskunnallisesta hierarkiasta ja tutkittiin itsenäisesti Jumalan sanaa maallikoiden kesken. Vuonna 1726 annettu konventikkeliplakaatti sitten kielsikin tällaiset kokoukset.
Laurbecchiuksen Saksasta tuomat ajatukset herättivät kirkonmiehissä epäilyksiä. Piispa Gezelius arvosteli Laurbecchiuksen mielipiteitä, mutta erityisesti hän herätti pahennusta Piikkiön saarnoissaan, joissa oli todennut "Me rakennamme Baabelia, mutta Baabel ei tule rakennetuksi". Laurbecchius oli uhannut maata Jumalan tuomiolla kansan ja kuninkaan syntien takia. Asiaa pahensi se, että piikkiöläiset tulivat Turkuun vaatimaan Laurbecchiusta vakinaiseksi kirkkoherrakseen. Konsistorin portaille kerääntynyt piikkiöläisten joukko muistutti kapinan alkua ja lähetettiin tiehensä ilman konsistorin vastausta. Gezelius kirjoitti arkkipiispalle pietismin poliittisesta vaarallisuudesta, ja Laurbecchius vastaavasti hankki Altdorfista itseään puolustavan lausunnon.
Arkkipiispa Benzelius katsoi, että kiista tulisi sovitella niin, ettei Laurbecchiusta kokonaan "ruineerattaisi", kunhan hän suostuu katumaan tekojaan, eivätkä uudet aatteet leviä. Laurbecchius ei kuitenkaan katunut, ja kuningas ja valtaneuvosto olivat erityisesti varottaneet pietismistä.
Laurbecchiuksen väitöskirjan "Teologinen diskurssi Jumalan armosta (lat. Discursus theologicus de gratia Dei) (1706) julkinen tarkastus kiellettiin, eikä teos ole säilynyt. Hän sai kuitenkin teologian tohtorin arvon seuraavana vuonna Altdorfista. Vuonna 1708 Laurbecchiukselta vietiin hänen akateeminen virkansa, pappisvirkansa ja lisensiaatin oppiarvonsa.
Laurbecchiuksen kohtaloon vaikutti hänen haluttomuutensa kompromisseihin ja pietismin aktiivinen levittäminen. Hän jäi asumaan Piikkiöön, missä lähteiden nojalla käräjöi maanomistajien kanssa. Laurbecchius pakeni Suurta Pohjan sotaa Ruotsiin vuonna 1714, jolloin venäläiset alkoivat hallita Suomenlahtea voitettuaan Riilahden meritaistelun. Hän kuoli 38-vuotiaana Ystadissa vuonna 1716.
Laurbecchiuksen puoliso oli Elisabet Brotterus,
