| Iso Numero | |
|---|---|
| Kustantaja | Isot Tekijät ry. |
| Levikki | 5000 / kk |
| Perustettu | 2011 |
| Päätoimittaja | Veera Vehkasalo |
| Kotikunta | Helsinki |
| Kotimaa | Suomi |
| Ilmestymistiheys | 12 kertaa vuodessa |
| Kieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Iso Numero on kaduilla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa asunnottomille, työttömille ja vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Lehden myyjät saavat jokaisesta lehdestä viisi euroa. Lehti perustettiin vuonna 2011.
Ison Numeron kustantaja on Isot Tekijät ry., joka on lehteä aiemmin kustantaneen Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n ja lehden työntekijöiden perustama yhdistys. Lehden päätoimittaja on Veera Vehkasalo (vuodesta 2019).
Iso Numero ilmestyy joka kuun ensimmäinen keskiviikko noin 5 000 kappaleen painoksina. Lehden koko painos myydään irtonumeromyyntinä julkisilla paikoilla. Vuonna 2019 lehden myyjät ansaitsivat noin 242 000 euroa tuloja. Kaikki yhdistyksen omat voitot sijoitetaan lehden kestävään kehittämiseen ja myyjien tukemiseen.
Iso Numero sai vuonna 2015 opetus- ja kulttuuriministeriön laatupalkinnon tunnustuksena laadukkuudesta, sinnikkyydestä ja innovatiivisuudesta.
Lehden esikuvana toimii muun muassa brittiläinen The Big Issue -lehti. Iso Numero kuuluu kansainväliseen katulehtien verkostoon INSP:iin.
Vuonna 2025 verohallinto määräsi Iso Numeron taustayhdistyksen maksamaan 410 000 euroa jälkiveroa vuosilta 2022–2024. Yhdistys ei ollut tehnyt lehtimyyjien palkkioista ennakonpidätystä eikä maksanut arvonlisäveroa lehden myyntihinnasta vaan tukkuhinnasta.