Isokauluskaija

Isokauluskaija
Isokauluskaijanaaras.
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Papukaijalinnut Psittaciformes
Heimo:	Kaijat Psittaculidae
Suku:	Kaijat Psittacula
Laji:	eupatria
Kaksiosainen nimi
Psittacula eupatria (Linné, 1766)
Katso myös
Isokauluskaija Wikispeciesissä   Isokauluskaija Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Isokauluskaija (Psittacula eupatria) on aasialainen kaijalaji. Sen vanha suomenkielinen lajinimi on isoaleksanterinkaija ja sitä on kutsuttu myös nimillä aleksanterinpapukaija ja aleksanteripapukaija. Jotkut lähteet luokittelevat sen uuteen sukuun nimeltä Palaeornis, johon se kuuluisi yhdessä nyt jo sukupuuttoon kuolleen seychellienkaijan kanssa.

Se voi vankeudessa elää noin 30-vuotiaaksi. Lajista tunnetaan viisi alalajia: P.e. eupatria, P.e. nipalensis, P.e. magnirostris, P.e. avensis ja P.e. siamensis. Sen holotyypin kuvaili Carl von Linné Gingistä Tamil Nadusta Intiasta 1766.

Ulkonäkö

Isokauluskaijoilla on iso nokka ja erittäin pitkä pyrstö. Pituutta näillä linnuilla on noin 59 cm ja ne painavat noin 220–240 grammaa. Isokauluskaijat ovat kokonaan vihreitä, mutta niiden siipiä koristavat viininpunaiset laikut. Koiraalla on musta-vaaleanpunainen "kaulanauha", joka ilmaantuu muutaman vuoden ikäisenä. Naarailla ja nuorilla yksilöillä kaulanauha näkyy vain hyvin haaleana. Nuorien lintujen silmät ovat mustat, aikuisella iiris on vaalea, liki valkoinen. Nuoren linnun pyrstö on lyhyempi kuin aikuisilla.

Levinneisyys

Isokauluskaijat ovat kotoisin Sri Lankasta, Itä-Afganistanista, Länsi-Pakistanista, Intiasta, Bangladeshistä, Indokiinasta ja Andamaaneilta.

Lisääntyminen

Naaras munii 2–6 munaa ja hautoo niitä 23–28 päivää.

Lemmikkinä

Isokauluskaija ei ole kovin yleinen lemmikki Suomessa. Eteläisemmässä Euroopassa sitä pidetään enemmän ulkona aviaariolintuna, kuin sisällä seuralemmikkinä.

Isokauluskaijan hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Voidakseen hyvin se tarvitsee omanlajisen tai vähintään samaa sukua olevan lintutoverin, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa.

Laji kuuluu CITES II/B-liitteeseen, jonka vuoksi lajilla kauppaa käytäessä on yksilöllä oltava vähintään lintuun liitettävä alkuperätodistus. Myös lajia pesittäessä on molemmilla vanhemmilla oltava alkuperätodistukset.

Isokauluskaijoista on jalostettu muutamia värimuunnoksia, mm. keltainen eli lutino, kirjava ja sininen, mutta Suomessa toistaiseksi tavattavat yksilöt ovat olleet villivärisiä eli vihreitä.

Lähteet

• Mylittledarlings (englanniksi)
• PsittaculaWorld (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
• AvianWeb.com (englanniksi)