Isokoskelo

Isokoskelo
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen

Elinvoimainen
Suomessa:

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Koskelot Mergus
Laji: merganser
Kaksiosainen nimi

Mergus merganser
Linnaeus, 1758
Isokoskelon levinneisyys. Keltainen alue kesällä, sininen talvella, vihreä ympärivuotisesti.
Isokoskelon levinneisyys. Keltainen alue kesällä, sininen talvella, vihreä ympärivuotisesti.
Alalajit
  • M. m. americanus
  • M. m. merganser
  • M. m. orientalis
Katso myös

  Isokoskelo Wikispeciesissä
  Isokoskelo Commonsissa

Isokoskelo (Mergus merganser) on iso vesilintu, joka muistuttaa ruumiinmuodoltaan silkkiuikkua.

Koko ja ulkonäkö

Uikkumainen mustavalkea vartalo, pitkähkö kaula ja pitkänomainen pää. Koiraalla tummanvihreä pää, naaraalla punertava hapsottava takatukka. Nuoret koiraat ovat samanvärisiä kuin naaraat. Pituus 70 cm, siipien kärkiväli 95 cm, paino 1–2 kg. Ääni on karheaa korinaa.

Vanhin suomalainen rengastettu isokoskelo on ollut 12 vuotta 6 kuukautta 13 päivää vanha. Euroopan vanhin oli sveitsiläinen 14 vuotta ja 10 kuukautta vanha isokoskelo.

Levinneisyys

Isokoskelon pesimisalueita ovat Eurooppa, Pohjois-Aasia ja Pohjois-Amerikka. Euroopan pesimäkanta on 46 000–62 000 paria, joista 2 700 Britanniassa. Venäjällä pesii 10 000–20 000 paria. Suomessa isokoskelo pesii koko maassa. Vuonna 2024 Suomen kannaksi arvioitiin 35 000–44 000 paria. Suomen kanta on taantunut ja vuonna 2010 laji luokiteltiin silmälläpidettäväksi. Vuonna 2015 isokoskelo luokiteltiin Suomessa jo vaarantuneeksi, mutta vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa se palautettiin silmälläpidettäväksi. Vuoden 2024 kannanarviossa isokoskelon kannan arvioitiin kääntyneen kasvuun Suomessa viime vuosien aikana.

Isokoskelon Suomen pesimäkannat pareina kolmena eri Euroopan unionin raportointikautena 2008–2024
RaportointikausiMinimiKeskimäärinMaksimi
2008–201220 00030 000
2013–201824 38633 69445 970
2019–202435 00039 00044 000

Pohjoisimmat pesijät muuttavat vähän etelämmäksi järvien jäätyessä. Suomen koskelot muuttavat tyypillisesti Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan, lauhoina talvina ne jäävät Lounais-Suomen saaristoon.

Elinympäristö

Isokoskelon tyypillistä elinympäristöä ovat järvet, joet ja merenrannat.

Lisääntyminen

Isokoskelonaaras ja poikasia
Isokoskelon munia

Pesii puunkolossa, rakennuksen tai kiven alla, katajikossa tai pöntössä. Naaras munii toukokuussa 8–12 kellahtavaa munaa ja hautoo niitä 32–35 vuorokautta. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti ja seuraavat heti emoaan lähimpään vesistöön, joka saattaa olla jopa kilometrin päässä pesästä. Isokoskelo puolustaa poikuettaan moniin muihin vesilintuihin verrattuna sangen tehokkaasti, ja se kantaa pieniä poikasia selässään, joskus useitakin samaan aikaan.

Ravinto

Isokoskelo on kokosukeltaja, joka syö pikkukaloja, simpukoita ja äyriäisiä. Isokoskelot saalistavat ryhmänä siten, että esimerkiksi emo poikasineen ui viuhkamaisena muodostelmana kohti lahden tai poukaman pohjukkaa, ajaen edellään pikkukalaparvea. Lähellä rantaa kalaparvi kerääntyy yhteen, jolloin koskelot hyökkäävät ruokailemaan. Syksyllä ja keväällä voi nähdä aikuisten koskeloiden tekevän samoin, jopa kymmenien lintujen ryhminä.

Lähteet

  1. ↑ BirdLife International: Mergus merganser IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 3.6.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 568. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 14.8.2021.
  3. 1 2 Lehikoinen, A., Mikola, A., Below, A., Jaatinen, K., Laaksonen, T., Lehtiniemi, T., Lindén, A., Mikkola-Roos, M., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Sirkiä, P., Tikkanen, H. & Valkama, J.: Suomen lintujen pesimäkantojen koot ja viimeaikaiset kannanmuutokset. Linnut-vuosikirja 2024, 2025, s. 16—25. BirdLife Suomi Ry.
  4. ↑ Isokoskelo Lintuatlas.fi. Arkistoitu 15.4.2016. Viitattu 3.6.2014.
  5. ↑ Punaisen kirjan verkkopalvelu punainenkirja.laji.fi. Viitattu 24.6.2025.
  6. ↑ Species trends at the Member State level, Finland (Mergus merganser merganser) Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2008–12. Euroopan ympäristövirasto. Viitattu 7.12.2025. (englanniksi)
  7. ↑ Species trends at the Member State level, Finland (Mergus merganser) Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. Euroopan ympäristövirasto. Viitattu 7.12.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Lehikoinen, A., Mikola, A., Below, A., Jaatinen, K., Laaksonen, T., Lehtiniemi, T., Lindén, A., Mikkola-Roos, M., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Sirkiä, P., Tikkanen, H. & Valkama, J.: Suomen lintujen pesimäkantojen koot ja viimeaikaiset kannanmuutokset (pdf) (Taulukko 1. Lintujen pesimäkantojen koot (keskikanta, minimi pareina, maksimi pareina) Suomessa vuosina 2019–2024 ja lyhytaikainen 12 vuoden kannanmuutos (pääasiassa 2013–2024)) Linnut-vuosikirja 2024. BirdLife Suomi. Arkistoitu 7.11.2025. Viitattu 7.12.2025.

Aiheesta muualla