
Itku on tunneperäinen ilmiö, jossa kyynelnestettä purkautuu silmän kyynelkanavista, yleensä luonteenomaisen ilmehtimisen ja/tai ääntelyn kanssa. Kyynelnesteen purkautumista voi aiheuttaa myös silmään joutunut ärsyke, mutta yleensä itkemisestä puhutaan, kun syynä on nimenomaan psyykkinen olotila. Myös voimakas kipu saattaa laukaista itkun.
Itku on nykykäsityksen mukaan stressiä laukaisevan parasympaattisen hermoston tapa palauttaa elimistö lepotilaan tunnekuohun aiheuttamassa hermojännitystilanteessa.
Itkeminen on toisinaan myös väline ilmaista tunteita muille ihmisille. Muiden ihmisten seurassa itkemisen hyväksyttävyys on kulttuurikohtaista, sukupuolittunutta ja vaihtelee historiallisesti samassakin kulttuuripiirissä. Itkemiseen on suhtauduttu Euroopassa joskus aiemmin nykyistä huomattavasti sallivammin. Jotkut ahdistuvat tai hätääntyvät kohdatessaan itkevän ihmisen, toisille se on taas luontevaa. On myös olemassa henkilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta voi tai halua itkeä.
Ihmiset, jotka eivät koskaan itke, kokevat muita enemmän negatiivisia tunteita.
Synnyttäessä ensimmäinen ääni ihmisestä on voimakas itku. Vauvat ja pienet lapset itkevät paljon. Vauvan itku on viestinnällisesti tärkeää, koska se kiinnittää vanhempien huomion vauvan tarpeisiin ja selviämiseen.
Itkusta seuraava nenän vuotaminen johtuu siitä, että osa kyynelnesteestä menee silmästä kyynelkanavaan ja sieltä nenään.
Itkuun liittyviä tunnetiloja ja tuntemuksia ovat esimerkiksi:
Esimerkiksi koira saattaa itkeä tunnekuohun vallassa, kuten tavatessaan omistajansa pitkän poissaolon jälkeen.