Jaak Panksepp

Jaak Panksepp (oikealla) vastaanottamassa kunniatohtorin promootiota Tarton yliopistossa joulukuussa 2004.

Jaak Panksepp (5. kesäkuuta 1943 Tartto, Viro – 18. huhtikuuta 2017 Bowling Green, Ohio, Yhdysvallat) oli virolaissyntyinen neurotieteilijä ja psykobiologi. Panksepp oli emeritusprofessori Bowling Greenin osavaltionyliopiston psykologian osastolla. Panksepp työskenteli ”affektiivisen neuropsykologian” alalla, ja hänet tunnetaan tämän tunteiden neuraalisia mekanismeja tutkivan psykologian suuntauksen nimen keksijänä. Lisäksi Panksepp osoitti tutkimuksissaan, ettei ihminen ole ainoa naurava nisäkäs.

Tutkimus

Panksepp johti lukuisia kokeellisia tutkimuksia. Eräässä rotilla tehdyissä kokeessa hän osoitti, että rotissa näkyi merkkejä pelosta, kun kissan karva asetettiin niiden lähelle, vaikka niillä ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta kissoista. Panksepp yritti toistaa koetta koirankarvoilla, mutta nyt rotissa ei näkynyt pelon merkkejä.

Laajimmin Panksepp tunnetaan eläinten naurua käsittelevistä tutkimuksistaan. Vuonna 1999 valmistuneessa dokumentissa ”Miksi koirat hymyilevät ja simpanssit itkevät” Panksepp kommentoi rottien ilon tutkimusta: rotat reagoivat kutittamiseen korkealla äänellä, jonka Panksepp olettaa vastaavan naurua.lähde?

Panksepp julkaisi vuonna 1979 artikkelin, jossa hän kirjoitti, että opioidipeptidit voivat olla osallisia autismin etiologiassa; autismi voisi olla ”tunnehäiriö joka syntyy aivojen opiaattijärjestelmän häiriintymisestä”.

Temple Grandin nojaa Pankseppin työhön kuvatessaan, miten primaalisten leikin, paniikin tai huojennuksen, pelon, raivon, etsimisen, himon ja huolehtimisen tunteiden ja tunneilmaisujen sekä näitä laukaisevien tekijöiden ymmärtäminen mahdollistaa tuotantoeläinten paremman huolenpidon.

Teoksia

Lähteet

  1. ↑ http://www.muskingum.edu/~psych/psycweb/history/panksepp.htm (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  2. ↑ Jaak Panksepp Deck-Hanneman Funeral Home & Crematory. Viitattu 20.4.2017. (englanniksi)
  3. ↑ Robert Roy Britt: It’s no joke: Even animals ‘laugh’, LiveScience, (Arkistoitu – Internet Archive) MSNBC.com (englanniksi)
  4. ↑ Jaak Panksepp & J. Burgdorf: 50k-Hz chirping (laughter?) in response to conditioned and unconditioned tickle-induced reward in rats:. Behavioral Brain research, October 2000, 115. vsk, nro 1, s. 25–38. PubMed:10996405 doi:10.1016/s0166-4328(00)00238-2 (englanniksi)
  5. 1 2 Temple Grandin & Catherine Johnson: Animals in Translation, s. 207. New York, New York: Scribner, 2005. ISBN 0-7432-4769-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  6. ↑ Jaak Panksepp: A neurochemical theory of autism. Trends in Neurosciences, 1979, 2. vsk, s. 174–177. doi:10.1016/0166-2236(79)90071-7 (englanniksi)(englanniksi)
  7. ↑ Temple Grandin & Catherine Johnson: Animals make us human. Boston: Houghton Mifflin Harcourt, 2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla