Jakob Bonsdorff

Jakob Bonsdorff, Gustaf Wilhelm Finnbergin maalaus.

Jakob (Jacob) Bonsdorff (3. syyskuuta 1763 Porvoo –13. maaliskuuta 1831 Turku) oli Raamatun eksegetiikan professori Turun akatemiassa 1807–1829.

Bonsdorffin vanhemmat olivat Hauhon kirkkoherra, teologian tohtori ja lääninrovasti Peter Bonsdorff ja sekä Katarina Haartman.

Koulutus

Bonsdorff kävi Porvoon kymnaasin ja aloitti opiskelun Turun akatemiassa 25. tammikuuta 1779. Syksyllä 1783 hän seurasi vanhempaa veljeään Gabrielia Uppsalan yliopistoon opiskelemaan itämaisia kieliä. Hän suoritti siellä teologian tutkinnon 24. marraskuuta 1784 ja filosofian kandidaatin tutkinnon 20. joulukuuta samana vuonna. Hän puolusti väitöskirjaa 8. kesäkuuta 1785 ja valmistui filosofian maisteriksi 17. kesäkuuta 1785.

Bonsdorff suoritti edelleen teologian kandidaatin tutkinnon Turun akatemiassa vuonna 1787, puolusti väitöskirjaa 13. joulukuuta 1788 ja valmistui teologian lisensiaatiksi vuonna 1790. Hänet vihittiin papiksi 1790. Hän puolusti uudelleen väitöskirjaa 16. huhtikuuta 1791.

Ura

Piikkiön 1755 valmistunut kirkko, jossa Jakob Bonsdorff saarnasi vuodesta 1794 alkaen saatuaan Piikkiön palkkapitäjäkseen.

Bonsdorff nimitettiin Turun akatemian itämaisen kirjallisuuden dosentiksi 8. syyskuuta 1786. Hänet siirrettiin kanslerin kirjeellä teologiseen tiedekuntaan 11. kesäkuuta 1787, missä hän oli teologian dosentti vuodesta 1788. Bonsdorff toimi myös yliopiston kirjaston ylimääräisenä amanuenssina vuodesta 1787.

Teologi ja filologi

Bonsdorff nimitettiin teologian apulaiseksi 16. toukokuuta 1791 ja sai vuonna 1794 palkkapitäjäkseen Piikkiön. Hänet nimitettiin Turun akatemian kolmanneksi teologian professoriksi 29. tammikuuta 1807. Virkaan kuului palkkapitäjänä Marttila, joka vaihdettiin Maskuun vuonna 1808. Hänet nimitettiin virsikirja- ja kirkkokäsikirjakomitean jäseneksi 1. marraskuuta 1817. Teologian tohtorin arvon hän sai 15. kesäkuuta 1818. Teologisen seminaarin johtajaksi hän sai nimityksen vuonna 1822. Seminaarin tarpeisiin hän kirjoitti useita teoksia.

Bonsdorffin tutkimus Jesajan kirjan Septuaginta-tekstistä esitettiin Turussa ja Uppsalassa pidetyissä väitöstilaisuuksissa, ja varsinainen pääteos julkaistiin vuosina 1786–1807 kolmentoista akateemisen väitöskirjan sarjana. Asiantuntija-arvion mukaan se oli merkittävä filologinen tutkimus. Palattuaan Turkuun Bonsdorff suuntautui teologiaan. Hänen ensimmäinen työnsä oli vuonna 1788 Lefrénin johdolla julkaistu akateeminen väitöskirja Brevis conspectus theoriæ mentis humanæ revelatione excultæ.

Bonsdorff erosi professorinvirastaan 2. syyskuuta 1829 täyttäessään 66 vuotta.

Teologian opettajana ja käytännön seurakuntapappina Bonsdorff sai vaikutteita rationalistisesta suuntauksesta, joka alkoi saada jalansijaa suomalaisten teologien keskuudessa. Saarnaajana Bonsdorff esitti näkemyksiä, jotka olivat toisinaan ristiriidassa kirkon opin kanssa. Porthan kirjoitti Caloniukselle: ”he epäilevät häntä myös harhaoppisuudesta. Hän on nimittäin niin mieletön, että hän saarnoissaan ja katekismuskuulusteluissaan selittää helvetin tulen pelkäksi vertauskuvalliseksi ilmaukseksi – ja väittää, ettei paholainen enää vaikuta ihmisiin, tai että tätä tuskin on edes olemassa!”

Bonsdorffin filosofisia taipumuksia ilmaisee hänen kolmiosainen teoksensa Utkast til afhandlingar öfver den kristna lärans förnämsta sanningar (Luonnoksia tutkielmiksi kristillisen opin tärkeimmistä totuuksista), joka ilmestyi vuosina 1799–1814. Pysyvää arvoa on hänen teoksellaan Conspectus scientiae pastoralis, in usum Seminarii Theologici (1811), joka on lähes 600 oktaavosivua laaja. Sitä täydensi vielä 74 sivuinen kertauskirja. Molemmat oli tehty teologisen seminaarin tarpeisiin, ja ne ilmestyivät ensin väitöskirjamuodossa vuodesta 1807 alkaen.

Bonsdorffia on pidetty aikansa oppineimpana ja lahjakkaimpana teologina. Hän julkaisi myös ruotsinnoksia ja huomautuksia oman aikansa raamatunkäännökseen.

Runoilija

Bonsdorffin runoutta on pidetty myös arvossa. Vuonna 1787 hän julkaisi sururunon Ode öfver Christi död (Oodi Kristuksen kuolemasta). Kristuksen kuolema esitetään siinä ”selvimpänä mahdollisena todisteena Jumalan äärettömästä kaikkivaltiudesta, kaikkitietävyydestä, täydellisestä hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Kristuksen kuoleman merkitys on sovituksessa, mutta tämä sovitus liittyy olennaisesti siihen vaikutukseen, jonka Kristuksen kuolema tekee ihmiseen.” Bonsdorffin runoteoksiin kuuluu myös vuonna 1799 julkaistu Sommarresan (Kesämatka). Se oli filosofoiva ja moralisoiva luonnonkuvaus, joka perustui Turusta Ruotsin ja Venäjän rajalle tehdyn matkan aikana tehtyihin havaintoihin.

Yksityiselämä

Bonsdorff oleskeli mieluiten Turun lähellä sijaitsevassa Piikkiön pappilassaan, jonka nykyaikaan säilynyt päärakennus valmistui vuonna 1779. Sieltä hän matkusti Turkuun kerran tai kaksi viikossa, toisinaan vain joka toinen viikko, pitääkseen velvollisuuksiinsa kuuluvan väittelyharjoituksen (collegium disputatorium) tai osallistuakseen Viipurilaisen osakunnan kokoukseen, sillä hän toimi osakunnan kuraattorina. Virkavelvollisuuksien laiminlyönti herätti paheksuntaa sekä tiedekunnassa että konsistorissa ja vaikutti siihen, ettei Bonsdorffin eteneminen akateemisella uralla ollut erityisen nopea.

Vanhemman veljensä tavoin Jakob Bonsdorff oli Suomen Talousseuran jäsen. Hän kirjoitti vastauksen seuran palkintokysymykseen, joka koski Ahlmanin pitäjänkoulujen järjestämistä. Se palkittiin seuran palkinnolla ja painettiin.

Menetettyään Turun palossa 1827 huomattavan omaisuutensa ja myös kirjastonsa hän jatkoi toimintaansa muutaman vuoden Helsingissä. Elämänsä viimeiset vuodet hän vietti vanhassa akatemiakaupungissa Turussa.

Bonsdorff avioitui vonna 1790 Anna Maria Strandheimin kanssa (1772–1810). Hän oli laivuri Jakob Strandheimin tytär. Puolison kuoleman jälkeen hän avioitui vuonna 1811 Susanna Fredrika Stenfeltin kanssa (1777– 1846). Hän oli Liperin kirkkoherran Adolf Fredrik Stenfeltin tytär. Bonsdorffilla oli kaksikymmentä lasta, joista yhdeksän kuoli varhaislapsuudessa.

Jakob Bosndorffin veli oli Turun akatemian professori Johan Bonsdorff (1772–1840).

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 3 4 5 Kolbe, Laura ym. (matrikkelityöryhmä): Suomen professorit 1640–2024, s. 83. Helsinki: Professoriliitto, 2024. ISBN 978-952-99281-5-6
  2. 1 2 3 Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 1. p. 1365.
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Jacob Bonsdorff Svenskt biografiskt lexikon, Svenskt Biografiskt Lexikon-ID: 17963. Riksarkivet. Viitattu 11.11.2026.
  4. ↑ Klinge 1987, s. 547
  5. ↑ Piikkiön pappila Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 18.11.2024. [vanhentunut linkki]
  6. ↑ Piikkiön kirkko ja pappila www.rky.fi. Museovirasto. Viitattu 17.11.2024.