Jacob Burckhardt

Jacob Burckhardt noin vuonna 1890.

Carl Jacob Christoph Burckhardt (25. toukokuuta 1818 Basel — 8. elokuuta 1897 Basel) oli sveitsiläinen kulttuurihistorioitsija ja taiteentutkija, joka keskittyi Euroopan taidehistoriaan. Hänen tunnetuin teoksensa on vuonna 1860 ilmestynyt Italian renessanssin sivistys.

Elämänvaiheet

Jacob Burckhardt syntyi Baselissa varakkaaseen Burckhardt-kauppiassukuun, protestanttisen kirkonmiehen perheeseen. Hän oli neljäs seitsemästä lapsesta. Kotonaan ja kymnaasissa hän sai vankan humanistisen koulutuksen; hän oppi kieliä ja perehtyi historiaan ja kirjallisuuteen. Kymnaasin jälkeen hän ryhtyi isänsä toivomuksesta opiskelemaan vuonna 1837 aluksi evankeelista teologiaa, mutta parin vuoden kuluttua hän siirtyi Berliinin yliopistoon ja keskittyi yleisen historian, taidehistorian ja filologian opintoihin. Hänen opettajiinsa kuului Leopold von Ranke, nykyaikaisen historiatieteen perustaja. Burckhardt promovoitiin tohtoriksi vuonna 1843, ja vuonna 1845 hänet nimitettiin historian ylimääräiseksi professoriksi Baselin yliopistoon.

Vuosina 1855–1858 Burckhardt opetti arkeologiaa Zürichin teknillisessä korkeakoulussa, ja vuonna 1858 hän sai Baselin yliopistosta historian ja taidehistorian professuurin, jota hän hoiti vuoteen 1893 saakka. Hän teki useita tutkimusmatkoja Eurooppaan, muun muassa Italiaan.

Merkitys

Burckhardt kuuluu taide- ja kulttuurihistorian oppialan perustajiin. Hän pyrki tutkimuksissaan kuvailemaan aikakauden henkeä ja ilmaisumuotoja. Historia oli hänelle enemmän kuin vain politiikkaa, ja hän painotti taiteen merkitystä historiantutkimukselle. Hän vastusti hegeliläistä historiankäsitystä, jossa historian nähtiin edistyvän ikuisten prosessien mukaisesti.

Tuotanto

Burckhardtin ensimmäinen pääteos oli Die Zeit Constantins des Großen (1853). Burckhardt piti Konstantinus Suuren aikakautta keskeisenä siirtymävaiheena myöhäisantiikista kristinuskon aikaan ja keskiajan kulttuurin perustana. Vuonna 1860 hän julkaisi toisen pääteoksistaan, Die Cultur der Renaissance in Italien (suom. Italian renessanssin sivistys), jonka aiheena olivat valtion ja kirkon rakennemuutos ja modernin, yksilöllisen ihmisen synty 1400–1500-luvulla. Tältä osin Burckhardtin työhön on nykyään suhtauduttu kriittisesti. Hän kuvasi laajasti renessanssin ajan yhteiskuntaa, ja hänen kirjansa on yhä aihepiirin perusteoksia. Teoksen suomennosta on arvioitu huolelliseksi, joskin hieman kuivakkaaksi ja kieltä yksinkertaistavaksi.

1850–1890-luvulla Burckhardt keskittyi luennoimaan, eikä hän enää julkaissut laajoja tutkimuksia. Häneltä jäi valmiita teoksia, jotka julkaistiin postuumisti: Erinnerungen aus Rubens, Griechische Kulturgeschichte ja Weltgeschichtlichen Betrachtungen. Myös hänen laajaa kirjeenvaihtoaan on julkaistu. Burckhardtin tuotannon kokonaisjulkaisuja on ilmestynyt kahdesti: Jacob-Burckhardt-Gesamtausgabe (1929–1934) ja Gesammelte Werke (1955–1959). Uusinta kriittistä laitosta Kritische Gesamtausgabe alettiin julkaista vuonna 2000, ja teoksesta on kaavailtu 27-osaista.

Teoksia

Elinaikana

  • Carl Martell (1840)
  • Kunstwerke der belgischen Städte (1842)
  • Conrad von Hochstaden (1843)
  • Die Zeit Constantins des Großen (1853)
  • Cicerone (1855)
  • Die Cultur der Renaissance in Italien (1860)

Postuumisti

  • Erinnerungen aus Rubens (1898)
  • Griechische Kulturgeschichte (1898–1902)
  • Weltgeschichtliche Betrachtungen (1905)

Kokonaisjulkaisuja

  • Jacob-Burckhardt-Gesamtausgabe. Schwabe Verlag, Basel 1929–1934.
  • Gesammelte Werke 1–10. Schwabe, Basel 1955–1959.
  • Werke: Kritische Gesamtausgabe. (Toim. Jacob-Burckhardt-Stiftung, Basel.) Schwabe, Basel, & C. H. Beck, München, 2002–.
  • Briefe. Vollständig und kritisch bearbeitete Ausgabe mit Benützung des handschriftlichen Nachlasses hergestellt von Max Burckhardt. 11 Bände. Schwabe, Basel 1949–1994.

Lähteet

  1. ↑ Aho, Tuomo & Mänttäri, Pia: Tietokirjallisuuden suomennoksista 1900-luvulla. — Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 1, s. 553. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla