_-_Thirst_(1886).jpg)
Jano on tuntemus, joka ilmaisee elimistön tarvitsevan nestettä.
Jano syntyy, kun elimistön vesipitoisuudet laskevat, suolapitoisuus kasvaa ja veren tilavuus pienenee. Nämä muutokset havaitaan sydän- ja verisuonijärjestelmän painereseptoreissa sekä aivojen hypotalamuksen suolapitoisuusherkissä soluissa. Sen seurauksena aivolisäke vapauttaa antidiureettista hormonia (ADH), joka saa munuaiset estämään veden kulkua ja tuottamaan vähemmän virtsaa. Munuaiset erittävät vereen reniini-entsyymiä, ja reaktiosarjan jälkeen muodostuu angiotensiini II -hormonia. Sen havaitsee aivokaaren alainen elin, joka on yhteydessä hypotalamukseen. Janon tunne syntyy, kun hypotalamus aktivoi enemmän ADH:tä tuottavia soluja. Jano saa eliön juomaan, mikä palauttaa nestetasapainon.
Jos ihminen ei juo, vaikka janottaa, seurauksena on kuivuminen ja huono olo, heikotus tai ummetus. Ilman janoa juominen taas johtaa nesteen poistumiseen nopeasti elimistöstä ja vaaraan, että elimistön neste- ja suolatasapaino häiriintyy tai aiheutuu vesipöhö.
Janontunne heikkenee ihmisen vanhetessa, sillä aivot eivät enää käske juomaan riittävän usein. Lääkkeet voivat aiheuttaa suun kuivumista, jota voi lievittää muutenkin kuin juomalla. Lisääntynyt jano on yksi diabeteksen oireista.