
Jason-2 oli maapallon meriä ja ilmastonmuutosta tutkiva tieteellinen satelliitti. Sen tehtäviin kuului mm. merenpinnan vaihteluiden mittaus. Jason 2 tutki myös merivirtojen muutoksia, vuorovesi-ilmiötä, merien kiertoliikettä, aallokkoa ja pyörteitä. Jason-2 -satelliitin ovat toteuttaneet Yhdysvaltain avaruusjärjestö NASA, Yhdysvaltain kansallinen meri- ja ilmakehähallinto NOAA, Ranskan avaruusjärjestö CNES sekä Euroopan sääsatelliittijärjestö EUMETSAT. Jason-2 -satelliitti täydensi edeltäjänsä, joulukuussa 2001 avaruuteen laukaistun Jason 1 -satelliitin mittauksia. Nämä hankkeet olivat jatkoa NASAn ja CNESin yhteiselle TOPEX/Poseidon-merentutkimussatelliitille, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 1992.lähde?
Satelliitin toiminta päättyi vuonna 2019. Tutkimustoimintaa jatkaa Jason-3 -satelliitti.
Jason-2 on noin neljä metriä korkea rakennelma ( 1 m x 1 m x 3,7 m). Sen kokonaismassa on noin 500 kg.lähde?
Satelliitti laukaistiin 1336 km korkealle kiertoradalle, jonka inklinaatio eli kaltevuus päiväntasaajaan nähden on 66 astetta. Tällainen polaarirata mahdollistaa myös napaseutujen merialueiden mittaamisen.lähde?
Lisäksi mukana olivat seuraavat mittalaitteet: