Jatit ovat perinteisesti ei-eliittisiä maanviljelijöitä ja paimenia Pohjois-Intiassa ja Pakistanissa. Jatit olivat alun perin paimenia alemmassa Indus-joen laaksossa Sindhissä, mistä he muuttivat pohjoiseen Punjabin alueelle myöhäiskeskiajalla ja myöhemmin Delhin territorioon, Rajputanan koillisosaan ja läntiselle Gangesin tasangolle 1600- ja 1700-luvuilla. Muslimi-, sikhi- ja hindu-uskonnoista heitä löytyy nykyään enimmäkseen Pakistanin Sindhin ja Punjabin provinsseista sekä Intian Punjabin, Haryanan, Uttar Pradeshin ja Rajasthanin osavaltioista.
Jatit tarttuivat aseisiin moguli-imperiumia vastaan 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Yhteisöllä oli tärkeä rooli sikhismin kamppailuperinteen Khalsa panthin kehityksessä. Hindujatien valtakunta saavutti huippunsa Maharaja Suraj Malin (1707–1763) aikana. 1900-luvulle mennessä maanomistajajateista tuli vaikutusvaltainen ryhmä useissa osissa Pohjois-Intiaa, mukaan lukien Punjab, läntinen Uttar Pradesh, Rajasthan, Haryana ja Delhi. Vuosien mittaan useat jatit luopuivat maataloudesta suosien kaupunkityöpaikkoja ja käyttivät hallitsevaa taloudellista ja poliittista asemaansa vaatiakseen korkeampaa sosiaalista asemaa.
