| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |

Jerry Paris (25. heinäkuuta 1925 – 31. maaliskuuta 1986) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän esiintyi muun muassa hammaslääkäri Jerry Helperin roolissa The Dick Van Dyke Show’ssa.
Paris syntyi San Franciscossa, Kaliforniassa. Hän kuoli aivosyövän komplikaatioihin leikkauksessa 60-vuotiaana. Hän asui ennen kuolemaansa Los Angelesissa. Hänellä oli kolme lasta.
Ohjattuaan muutamia The Dick Van Dyke Show’n jaksoja Paris omistautui ohjaamaan elokuvia ja televisiosarjoja. Esimerkiksi suurin osa Onnen päivät -sarjan jaksoista on hänen ohjaamiaan.