| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Jessica Gadirova EM-kilpailuissa 2022. | |||
| Maa: | |||
| Naisten telinevoimistelu | |||
| Tokio 2020 | joukkue | ||
| MM-kilpailut | |||
| Liverpool 2022 | permanto | ||
| Liverpool 2022 | joukkue | ||
| Liverpool 2022 | moniottelu | ||
| EM-kilpailut | |||
| Basel 2021 | permanto | ||
| München 2022 | permanto | ||
| Antalya 2023 | joukkue | ||
| Antalya 2023 | moniottelu | ||
| Antalya 2023 | permanto | ||
| Basel 2021 | hyppy | ||
| München 2022 | joukkue | ||
| Basel 2021 | moniottelu | ||
Jessica Gadirova (s. 3. lokakuuta 2004 Dublin, Irlanti) on brittiläinen telinevoimistelija. Hän on joukkuekilpailun olympiamitalisti sekä muun muassa permantovoimistelun maailman- ja Euroopan-mestari.
Gadirova saavutti Tokion kesäolympialaisissa 2021 pronssia joukkuekilpailussa sekä sijoittui permannolla kuudenneksi ja moniottelussa kymmenenneksi. Telinekohtaisissa karsinnoissa hän oli hypyssä 13:s, nojapuilla 29:s ja puomilla 39:s. Baselin EM-kilpailuissa 2021 hän voitti kultaa permannolla sekä saavutti hopeaa hypyssä ja pronssia moniottelussa. Münchenin EM-kilpailuissa hän voitti jälleen permannolla kultaa, saavutti joukkuekilpailussa hopeaa ja sijoittui hypyssä viidenneksi. Saman vuoden MM-kilpailuissa Liverpoolissa hän voitti kultaa permannolla sekä saavutti hopeaa joukkuekilpailussa ja pronssia moniottelussa.
Antwerpenin MM-kilpailuissa 2023 Britannia oli joukkuekilpailun karsinnassa toinen mutta jäi loppukilpailussa kuudenneksi. Gadirova sijoittui karsinnoissa permannolla toiseksi, moniottelussa kolmanneksi, hypyssä neljänneksi ja puomilla seitsemänneksi. Hän ei kuitenkaan pystynyt osallistumaan henkilökohtaisiin loppukilpailuihin ristisidevamman vuoksi. Hän ei pystynyt osallistumaan myöskään Pariisin kesäolympialaisiin 2024.
Jessica Gadirovan kaksossisko Jennifer Gadirova on telinevoimistelun olympia- ja MM-mitalisti. Heidän vanhempansa ovat kotoisin Azerbaidžanista. Vanhemmat muuttivat vuonna 2001 Englantiin ja vuonna 2004 muutamaksi kuukaudeksi töihin Dubliniin, jossa kaksoset syntyivät.