John Sayles

Sayles vuonna 2008.

John Sayles (s. 28. syyskuuta 1950 Schenectady, New York) on yhdysvaltalainen independent-elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, näyttelijä ja kirjailija. Hän myös leikkaa itse omat ohjauksensa. Hänen tunnetuimpia ohjauksiaan ovat Lone Star (1996) sekä esikoisohjaus Return of the Secaucus 7 (1980), joka on otettu osaksi National Film Registryn kokoelmaa. Lone Star oli ehdolla parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkintoon.

Sayles on tunnettu pienillä budjeteilla tehdyistä realistisista ja inhimillisistä elokuvista, joiden henkilöhahmot vaikuttavat aidoilta.

John Sayles on kotoisin New Yorkin osavaltion teollisuuskaupungista Schenectadystä, jossa hänen vanhempansa toimivat opettajina. Sayles opiskeli high schoolin jälkeen psykologiaa. Työuransa alussa hän kirjoitteli vapaa-aikoinaan ja ansaitsi elantonsa erilaisilla tilapäistöillä muun muassa lihanpakkaajana. Elokuva-alalla hänen työparinaan tuottajana on alusta saakka toiminut entinen opiskelutoveri ja pitkäaikainen puoliso Maggie Renzi. Sayles on tehnyt useasti yhteistyötä myös toisen opiskelutoverinsa, näyttelijä David Strathairnin kanssa.

Filmografia

Ohjaajana ja käsikirjoittajana

Käsikirjoittajana

Lähteet

  1. 1 2 Ylänen, Helena: John Sayles on harvinaisuus: Nuori elokuvaohjaaja, joka pitää ihmisistä ja ymmärtää puhetta. Helsingin Sanomat, 6.5.1985, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
  2. ↑ Crean, Ellen: The Nominees: David Strathairn 1.3.2006. CBS. Viitattu 5.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:John Sayles