Johnny Somali

Johnny Somali

Ramsey Khalid Ismael, taiteilijanimeltään Johnny Somali, on yhdysvaltalainen striimaaja. Hän on saanut näkyvyyttä monilla alustoilla tuottamallaan provokatiivisella sisällöllä. Somali on ollut myös tubettaja, mutta hänet on tuottamiensa sisältöjen johdosta poistettu ainakin Twitchistä, Kickistä ja Youtubesta.

Somali herätti vuonna 2023 pahennusta Japanissa muun muassa kommenteillaan Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista. Hänet pidätettiin Osakassa syyskuussa 2023 tunkeutumisesta rakennustyömaalle, jossa hän huuteli häntä poistumaan kehottaneille työntekijöille. Somali sai 200 000 jenin sakot liiketoiminnan häirinnästä soitettuaan ravintolassa kovaäänistä musiikkia. Hänet pidätettiin vuonna 2024 mielenosoituksessa Tel Avivissa, koska hän oli esittänyt sopimattomia kommentteja naispoliisille.

Somali aiheutti syksyllä 2024 skandaalin matkallaan Etelä-Koreassa osoittamalla julkisesti epäkunnioitusta patsaalle, jolla kunnioitettiin toisen maailmansodan aikana japanilaisten sotilaiden seksiorjiksi joutuneita naisia. Somali suuteli julkaisemallaan videolla patsasta ja jäljitteli intiimiä tanssia sen kanssa. Soulin viranomaiset tutkivat häntä julkisen häiriön aiheuttamisesta, ja häneltä evättiin lupa maasta poistumiseen. Etelä-Koreaan suuntautuneen matkansa aikana Somali myös haastoi paikallisia tappeluihin. Somessa julkaistiin useita videoita, joilla häntä lyötiin ja jahdattiin kaduilla. Maaliskuussa 2025 Somali tunnusti ensimmäisessä oikeuden kuulemisessa kaikki häntä kohtaan nostetut syytteet.

Huhtikuussa 2026 Somali sai Etelä-Koreassa puolen vuoden vankeustuomion muun muassa julkisen häiriön aiheuttamisesta ja seksuaalisten deepfake-kuvien levittämisestä. Syyttäjät olivat hakeneet hänelle kolmen vuoden vankeustuomiota, mutta tuomarit huomioivat lievemmässä tuomiossa sen, että uhreille ei ollut aiheutunut vakavia haittoja. Mikään syytteistä ei koskenut patsaan häpäisyä. Oikeus piti rikosten motiivina voitontavoittelua Youtube-lähetyksillä. Somalille langetettiin vapautumisen jälkeinen kielto työskennellä järjestöissä, jotka palvelisivat alaikäisiä tai vammaisia. Somali oli tekemissään deepfake-videoissa esiintynyt yhdessä eteläkorealaisen naistubettajan kanssa. Lisäksi hän Etelä-Korean-matkansa aikana muun muassa harjoitti ilkivaltaa ruokakaupassa, soitti julkisesti Pohjois-Korean kansallislaulua ja huuteli alatyylisiä kommentteja. Somali esiintyi oikeudenkäynnissään krapulaisena. Hän pyrki oikeussaliin MAGA-lippalakkiin pukeutuneena ja sanoi tässä yhteydessä Korean olevan Yhdysvaltain vasallivaltio. Oikeusprosessin kuluessa Somali myös esiintyi Etelä-Koreassa japanilaista imperialismia symboloivan Nousevan auringon lipun kanssa ja kertoi, että hänen mielestään Japanin tulisi miehittää Korean niemimaa uudelleen. Hän julisti myös Liancourtinluotojen kuuluvan Japanille.

Lähteet

  1. ↑ YouTuber Johnny Somali jailed for disrespecting South Korean law ABC 15.4.2026, viitattu 22.8.2026 (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 Kelly Ng, South Korea jails American YouTuber for public nuisance BBC 15.4.2026, viitattu 22.8.2026 (englanniksi)
  3. 1 2 Nico Hartikainen, Poskettomasti sikaillut some­trolli joutuu vankilaan Ilta-Sanomat 16.4.2026, viitattu 22.8.2026
  4. ↑ Akina Nishi, U.S. livestreamer ‘Johnny Somali’ accused of trespassing The Asahi Shimbun 23.9.2023, viitattu 22.8.2026 (englanniksi)
  5. 1 2 American YouTuber is jailed for 6 months in South Korea on public nuisance charge NBC News, viitattu 22.8.2026 (englanniksi)
  6. ↑ South Korean court jails American YouTuber for public nuisance Le Monde 15.4.2026, viitattu 22.8.2026 (englanniksi)