Jonathan Brandis

Jonathan Brandis

Jonathan Gregory Brandis (13. huhtikuuta 1976 – 12. marraskuuta 2003) oli yhdysvaltalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä sekä ääninäyttelijä.

Ura

Brandis syntyi Danburyssä, Connecticutissa, ja oli perheensä ainoa lapsi. Hän oli esiintynyt televisiomainoksissa jo ennen siirtymistään Los Angelesiin 9-vuotiaana. Ensimmäisen tähtiroolinsa hän sai vuonna 1990 elokuvasta Päättymätön tarina II – seuraava luku. Muita rooleja oli muun muassa Sea Quest -scifisarjassa sekä elokuvissa Sidekicks – yhdessä voittamattomat (1992) ja Ladybugs.

Kuolema

Brandis yritti 11. marraskuuta 2003 kotonaan itsemurhaa hirttäytymällä. Hän oli viettänyt päivän ystäviensä kanssa, joiden mukaan näyttelijä oli ollut huomattavan kiihtyneessä tilassa. Asunnollaan Brandis poistui ystäviensä seurasta toiseen huoneeseen, ja noin 15 minuutin kuluttua hänen hirttäytymisyrityksensä havaittiin.

Brandis siirrettiin Cedars-Sinai Medical Centeriin. Sairaalan henkilökunta tiedotti hänen kuolemastaan Los Angelesissa seuraavana päivänä.

Brandisin ei tiedetä jättäneen minkäänlaista itsemurhaviestiä. Hänen suvulleen kuolintieto tuli täytenä yllätyksenä. Hänellä ei äitinsä mukaan ollut vakavia henkilökohtaisia ongelmia eikä alkoholiongelmia. Hän ei ollut tiettävästi yrittänyt aiemmin itsemurhaa. Äiti ehdotti syyksi aknelääke isotretinoiinia, jonka käyttö väitetysti saattaa aiheuttaa vakavana sivuvaikutuksena psykoosin.lähde?

Peoplen artikkelissa Brandisin ystävät väittivät näyttelijän kärsineen masennuksesta. Eräs heistä väitti Brandisin juoneen rankasti ja myös puhuneen itsemurhasta.lähde? Brandisin tuttaviensa mukaan hänen masennuksena johtui siitä, kun hänen näyttelemänsä kohtaus poistettiin miltei kokonaan pois sotaelokuvasta Hart's War.

Lähteet

  1. 1 2 Jonathan Brandis IMdB:ssä Viitattu 5.7.2023
  2. 1 2 Jonathan Brandis' Death a Suicide E Online. Päiväämätön, tekstisisällön mukaan marraskuun loppu 2003. Viitattu 19.3.2025.
  3. ↑ A Teen Heartthrob Takes His Life People Magazine. 8.12.2003. Viitattu 19.3.2025.