Jore

Tämä artikkeli käsittelee punk-laulaja Jorea (Jorma Vastelin). Taikuri Joresta (Jani Sohlman) on eri artikkeli.

Jore (oik. Jorma Sakari Vastelin, 30. elokuuta 1963 – 24. syyskuuta 1993) oli suomalainen punk-laulaja ja lauluntekijä. 1979–1982 toiminut Nolla nolla nolla oli Joren ensimmäinen levyttänyt yhtye. Varsinaisen toimintansa aikana yhtye julkaisi yhden EP-levyn, "Oodeja simasuille", vuonna 1981. 1982 Jore vieraili Laman albumilla ja lauloi oman kappaleensa "Turpa kiinni ja nussi". Nolla nolla nollan hajottua Jore liittyi Musta Paraati -yhtyeeseen. Jore oli mukana yhtyeen ensimmäisellä singlellä ja ensimmäisellä albumilla Peilitalossa vuodelta 1983. Mustasta paraatista erottuaan Jore perusti Silmät-yhtyeen, joka levytti yhden singlen ja yhden kokoelmakappaleen vuonna 1983. Nolla nolla nolla kokoontui yhtä keikkaa varten 1984 ja sai sen jälkeen mahdollisuuden tehdä albumin. Vuoden 1984 lopussa Jore liittyi Kuudes tunti -yhtyeeseen, joka oli jo julkaissut yhden albumin. Jore teki bändin kanssa yhden singlen lähes valmiiksi, mutta se jäi aikoinaan julkaisematta. Kappaleet julkaistiin 2013 Kuudennen tunnin ainoan albumin uudelleenjulkaisulla. Kuudes tunti lopetti toimintansa 1985. Vuonna 1989 Jore oli perustamassa Dead Society -yhtyettä. Yhtye teki studiossa äänityksiä, mutta nämä äänitykset julkaistiin vasta vuonna 2026 albumilla 1989-1993, jolla on myös Dead Societyn demoja ja konserttiäänityksiä. Jore kuoli 1993 synnynnäisen sydänvian takia Virossa. Hetki ennen kuolemaansa Jore oli muuttanut Suomesta Viron puolelle kommuuniin Saarenmaalle rakentamaan suunnitelmissaan ollutta äänitysstudiota. Samaisessa Saarenmaa-projektin taiteilijakommuunissa vaikutti Itu-ryhmän guru Matti Puolakka.

Diskografia

Lähteet