Joseph Vacher (16. marraskuuta 1869 Beaufort, Isère, Ranskan toinen keisarikunta – 31. joulukuuta 1898 Bourg-en-Bresse, Ain, Ranskan kolmas tasavalta) oli ranskalainen sarjamurhaaja, jota kutsuttiin paimenmurhaajaksi (ransk. "Le Tueur de bergers") ja Kaakkois-Ranskan Viiltäjä-Jackiksi (ransk. "Jack l'Éventreur du Sud-Est").
Joseph Vacher oli kiiihko-katolisen, mystiikkaan uskovan ja taikauskoisen maanviljelijäperheen viidestoista lapsi isänsä Pierren kuudestatoista lapsesta kahdesta eri avioliitosta. Hänen kaksoisveljensä kuoli tukehtumalla kuukauden ikäisenä, kun veli oli laittanut leipäpalasen heidän kehtoonsa. Hän oli viisi- tai kuusivuotias, kun vesikauhuinen koira puri häntä; häntä hoidettiin puoskareitten oudoilla lääkkeillä ja hän joutui eristykseen.
Joseph tunnettiin jo lapsena äkkipikaisuudestaan. Hän oli kerran ampunut isänsä kiväärillä kohti poikajoukkoa, joka oli kiusannut häntä. Toinen tapaus sattui perheen maatilalla, kun hän yritti kuristaa nuoremman veljensä Louisin, koska Joseph luuli tämän laiskottelevan työntämään kottikärryjä. Kesällä 1884 kymmenvuotias poika nimeltä Joseph Amieux raiskattiin ja murhattiin naapurikaupungin ladossa. Vaikka rikoksesta syytettiin irtolaisia, tuolloin 14-vuotiasta Vacheria epäiltiin myöhemmin todelliseksi tekijäksi. Hänen tiedetään myös kiduttaneen lapsena eläimiä ja leikelleen niiden jalkoja. Hänen hyvin taikauskoinen ja hurskas äitinsä Marie-Rose, jota kutsuttiin nimellä Rosalie Ravit ja jolla oli säännöllisesti hallusinaatioita, kuoli kun Joseph oli 14-vuotias.
Opittuaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan hän työskenteli maatyöläisenä. Kuumaverinen poika oli liikaa kotona kasvatettavaksi. Hänen sisarpuolensa tai isänsä lähetti hänet, toisten tietojen mukaan hän itse karkasi 15-vuotiaana Saint-Genix-Lavaliin ankaruudestaan tunnettujen maristien veljeskunnan luostarikouluun. Joseph oli luostarissa vain kaksi tai kolme vuotta; kahdeksantoistavuotiaana hänet erotettiin kurittomuuden ja moraalittomuuden vuoksi, koska hän oli kiduttanut eläimiä, masturboinut sekä häirinnyt oppilastovereitaan sopimattomasti, mutta aika uskonnollisessa yhteisössä jätti syvät jäljet poikaan. Hän oli lähes päässyt opettamaan lapsia ja oli haaveillut pääsevänsä luostarin johtotehtäviin.
Joseph Vacher palasi Beaufortiin ja jatkoi maatöissä työskentelyä. Vaikka hänen rikollinen uransa alkoi virallisesti vasta vuonna 1894, on todennäköistä, että se alkoi jo vuonna 1888. 18-vuotiaana hänet ilmoitettiin syylliseksi 12-vuotiaan pojan raiskausyritykseen Beaufortissa olevalla maatilalla 29. kesäkuuta 1888. Uhri Marcelin Bourdon, työnnettiin maahan paalatessaan heinää ladossa, mutta hänen onnistui lyödä Vacheria ja hälyttää työtovereita paikalle. Vacher vältti pederastiasyytteen pakenemalla kaupungista eikä häntä saatu kiinni, koska hänen työnantajansa eivät tienneet hänen asuinpaikkaansa.
Hän lähti Grenobleen sisarensa Olympen ja tämän miehen luokse. Tarjoilijana brasseriessa Vacher sai sukupuolitaudin (todennäköisesti kupan) käyttämiltään prostituoiduilta ja häneltä oli 11. helmikuuta 1889 Lyonin Antiquaillen sairaalassa poistettava osa toisesta kivekestä. Tämä tapahtuma saattoi olla yhteydessä sukupuolielinten silpomiseen, jota hän myöhemmin suoritti useimmille uhreilleen. Hänen lankonsa hääti Vacherin puolen vuoden kuluttua vuonna 1889 aggressiivisen käytöksen vuoksi. Mentyään veljensä Augusten luo Geneveen, hänellä oli itsemurha-ajatuksia. Hän oli väkivaltainen sekä puheissaan että teoissaan. Kerrottuaan kotikylässä tapahtuneesta raiskauksesta veljelleen tämä heitti hänet ulos kodistaan. Hän työskenteli sekatyömiehenä Aix-les-Bainsissa ja Lyonissa. Minne tahansa hän menikin, Joseph Vacheria pelättiin hänen ulkonäkönsä ja usein epäjohdonmukaisten nihilististen puheidensa vuoksi; hän kutsui itseään "Jumalan anarkistiksi". Hän ei työskennellyt missään pitkään aggressiivisen käytöksensä vuoksi. Hän piti myös itseään Jumalan lähettiläänä ja puhui paljon pyhiinvaelluksesta Lourdes'iin neitsyt Marian ilmestyspaikalle.
Vuonna 1890 Joseph Vacher etsi ainaiseen köyhyydessä elämisen vaihtoehtona töitä armeijasta ja hänet värvättiin 60. jalkaväkirykmenttiin Besançonissa ja sai kersantin arvon 28. joulukuuta 1892. Hitaan ylennyskierron ja tunnustuksen puutteen turhauttamana sekä sen mahtipontisen uskon vallassa, ettei hän saanut ansaitsemaansa huomiota, Vacher yritti tappaa itsensä viiltämällä kurkkunsa auki. Tämä oli ensimmäinen kahdesta itsemurhayrityksestä. Vaikka Vacher palveli alle kolme vuotta, hän väitti myöhemmin olleensa zuavien aliupseeri. Tähän liittyen Vacher kertoi välttäneensä pidätyksen vuonna 1897 kertomalla tämän santarmille, joka oli aikeissa pidättää hänet lainvalvontaviranomaisilta pakenemisesta; santarmin mukaan hän etsi tekijää Vacherin tekemään lähistöllä tapahtuneeseen murhaan.
Hän yritti itsemurhaa seuraavan kerran vuonna 1893, mikä johti neljän kuukauden erottamiseen. Hän rakastui Louise Barrand nimiseen palvelijattareen, joka kieltäytyi olemasta enempää tekemisissä miehen kanssa huomattuaan Vacherin kontrolloivan ja aggressiivisen käytöksen. Vacher seurasi naista toiseen kaupunkiin tämän äidin luo ja 25. kesäkuuta 1893 ampui naista kolme kertaa ja käänsi sitten revolverin itseään kohti. Nainen selvisi hengissä pahasti suuhun haavoittuneena. Vacher ampui itseään kahdesti päähän ja hänen kasvojensa toisen puoli halvaantui, mikä aiheutti vakavan vaurion kasvoihin. Yksi luodeista koteloitui korvaan pysyvästi, ja aivovauriot todennäköisesti pahensivat hänen mielenterveysongelmaansa. Lisäksi hänen puhekykynsä vammautui. Hän koki ampumisen vahingoittaneen itseään muutenkin kuin fyysisesti: hän väitti myöhemmin pidätyksensä jälkeen, että tuntemattomien reaktiot hänen kasvojensa vammaan ajoivat hänet vihaan yhteiskuntaa kohtaan. Hän kirjoitti Louiselle kirjeitä elämänsä loppuun asti, tämä ei koskaan vastannut niihin.
Vacher vietiin sairaalahoitoon, passitettiin suljetulle osastolle Saint-Yllen psykiatriseen sairaalaan Dolessa, Jurassa Sveitsissä, josta hän karkasi kahdesti ja yritti itsemurhaa. Joulukuun 21. päivänä 1893 oikeus totesi hänet syyttömäksi Louise Barrandin murhayritykseen mielenvikaisuuden perusteella, minkä jälkeen hänet siirrettiin Grenoblen ulkopuolella sijaitsevaan valtion ylläpitämään Saint-Robertin psykiatriseen sairaalaan. Hän oli siellä kolme kuukautta, kunnes lääkärit totesivat hänet "täysin parantuneeksi" ja hänet vapautettiin 1. huhtikuuta 1894. Kaikkiaan Vacher vietti hoidossa alle kymmenen kuukautta. Tohtori Dufour päätti arvionsa seuraavin sanoin: "Vacher on rauhallinen, vaaraton, säyseä eikä enää näytä osoittavan mitään hulluuden merkkejä. Hän on tietoinen aiemmasta tilastaan ja pyytää vapautusta, joka voidaan määrätä."
Modernin psykologian näkökulmasta voidaan arvella, että Joseph Vacher sairasti sekä skitsofreniaa että oli kriminaalipsykologi Alexandre Lacassagnen mukaan antisosiaalisesti persoonallisuushäiriöinen psykopaatti. Hän pystyi näyttäytymään täysin normaalina ja manipuloimaan ihmisiä käyttäytymään kuin itse halusi. Toisaalta hänen harhansa siitä että hän oli "Jumalan valittu ja anarkisti, jonka kättä Jumala ohjasi" viitannevat skitsofreniaan.
Joseph Vacher pääsi mielisairaalasta 24-vuotiaana ja aloitti tämän jälkeen murhasarjansa. Vuosina 1894–1898 Vacher murhasi ja silpoi ainakin 11 ihmistä: yhden naisen, kuusi teini-ikäistä tyttöä ja neljä teini-ikäistä poikaa. Monet heistä olivat paimenia, jotka vartioivat laumojaan syrjäisillä niityillä. Uhreja puukotettiin moneen kertaan, kurkku viillettiin auki, usein suolisto irrotettiin, sukupuolielimet leikattiin irti ja heidät raiskattiin anaalisesti kuoleman jälkeen.
Vacherista oli tullut kulkuri, joka matkusti kaupungista toiseen Normandiasta Provenceen, oleskellen pääasiassa Kaakkois-Ranskassa ja eläen kerjäämällä tai työskentelemällä maatiloilla päivätyöläisenä.
Useimmat murhat tapahtuivat nykyisen Auvergne-Rhône-Alpesin alueella. Kertomusten mukaan Vacher oli ruokkoamaton ja pelottava, vaeltaen kaupungista toiseen kulkurina likaisissa vaatteissa, kerjäten kaduilla ja eläen niillä ruoka-almuilla, joita hän sai niiltä, jotka olivat hänelle ystävällisiä. Muutaman kerran, kun hän otti vastaan tilapäistyötä, kuten paimentamista, Vacher usein irtisanoutui kesken kaiken ja vaati silti täyttä palkkaa. Tänä aikana hänet pidätettiin kahdesti irtolaisuudesta, mutta häntä ei koskaan epäilty murhista.
Kymmenen kuukautta mielisairaalasta vapautumisensa jälkeen Joseph Vacher murhasi 19. toukokuuta 1894 21-vuotiaan Eugénie Delhommen, joka oli ulkona vetämässä henkeä iltavuorossaan Beaurepairen silkkitehtaalla Vacherin kotipaikkakunnalla Isèressä. Tyttö ei palannut majapaikkaansa, ja hänen silvottu ruumiinsa löydettiin seuraavana päivänä 200 metrin päästä tehtaan portista.
Seitsemäntoistavuotiaan Augustine Mortureux'n murha Côte-d’Or'n Étaulesissa 18. toukokuuta 1895 herätti paljon tunteita. Lehdistö syytti poliisia ja oikeusjärjestelmää laiminlyönneistä. Syytön mies, Eugène Grenier, valitettavien olosuhteiden yhteisvaikutuksen uhrina, vangittiin 45 päiväksi, ja lähes tuomittiin. Tarkoittaisiko tämä sitä, että Augustinen tappanut ja silponut barbaari ei koskaan saisi rangaistustaan? Seuraava uhri oli Ainissa, Bénoncesissa, jossa Joseph Vacher surmasi Victor Portalierin 31. elokuuta 1895.
Dijonin syyttäjä Fonfrèdella oli tuolloin innovatiivinen idea: tehdä mahdollisimman paljon vertailuja Étaulesin rikoksen – joka oli tapahtunut ennen häntä – ja lähivuosina tehtyjen vastaavien ja ratkaisemattomien rikosten välillä: vammojen tyypit ja kuvaukset rikospaikkojen lähellä ohikulkevista henkilöistä. Ainin departementin Belleyn tuomari Émile Fourquet teki yhdistelmämuotokuvan "ranskalaisesta Viiltäjä-Jackista" ja lähetti sen kaikille kollegoilleen 10. heinäkuuta 1897. Fourquet huomasi kahta samanlaista murhaa vertailemalla että jokaisessa tapauksessa silminnäkijät olivat nähneet rikoksen tekohetkellä alueella parrakkaan, noin 30-vuotiaan kulkurin, jolla oli puhevaikeuksia jonkinlaisen epämuodostuman vuoksi, jonka oikean silmän yläpuolella oli näkyvissä arpi ja joka kantoi suurta keppiä ja reppua.
Joseph Vacher jäi kiinni 4. elokuuta 1897 Ardèchen departementissa hyökättyään männynkäpyjä perheensä kanssa kotinsa lähistölle keräämään tulleen Marie-Eugénie Héreaud Plantier'n kimppuun, joka huusi, jolloin hänen miehensä Séraphin ja naapurit ryntäsivät paikalle, ja tällä kertaa Vacher saatiin kiinni ja vangittiin.
Poliisilla oli vähän varsinaista todistusaineistoa Vacheria vastaan, mutta yllättäen tuomari Émile Fourquet'n puhuttamana tämä päätti tunnustaa kaikki murhat. Vacher kuitenkin ilmoitti tulleensa "hulluksi" vesikauhuisen koiran puremasta. Hän myönsi yksitoista rikosta, mutta tutkinnan aikana tuli esille noin neljäkymmentä muuta, joita kaikkia ei voitu varmuudella liittää häneen. Häntä tutki lääkäriryhmä, jota johti kuuluisa kriminaalipsykologi Alexandre Lacassagne, joka tunnisti että Vacherin lapsuudessa oli tapahtunut jotain paimenkoiriin ja ehkä niitten omistajaan, kylän paimeneen liittyviä asioita, mahdollisesti raiskaus kuusivuotiaana. Lacassage päätyi kuitenkin siihen, että Vacher vain teeskenteli olevansa hullu ja oli siten vastuullinen teoistaan.
Vacher saapui Bourg-en-Bressen käräjäoikeuden eteen 26. lokakuuta 1898. Hänen kolme päivää kestänyt oikeudenkäyntinsä veti puoleensa valtavan väkijoukon. Hän itse oli varsin sekavassa tilassa. Jokaisella esiintymisellään hän hypnotisoi väkijoukot houreisilla ja mystisillä puheillaan, joissa hän väitti Jumalan lähettäneen hänet rankaisemaan yhteiskuntaa ja tunnusti intohimonsa Jeanne d'Arciin.
Kysymys oli siitä, oliko hän vakavasti sairas (edesvastuuton teoistaan) vai rikollinen (vastuullinen, manipuloiva, teeskenteli hulluutta). Kaksitoista valamiehistön jäsentä totesi hänet syylliseksi. Hänet tuomittiin kuolemaan. Hän sanoi oikeussalissa: "Koska pääni katkaistaan, kukaan ei voi tietää, onko tämä kuolema minulle ilo".
Joseph Vacher katsottiin oikeudessa syyntakeiseksi ja hänet teloitettiin 29-vuotiaana Bourg-en-Bressessa, Ainissa giljotiinissa 31. joulukuuta 1898. Teloitusta seurasi seitsemän aikaan aamulla 3 500 ihmistä 600 santarmin pitäessä yllä järjestystä. Hänet raahattiin väkipakolla teloituspaikalle, Champ de Mars -aukiolle.
Kiinnijäämistään seuranneina tunteina Joseph Vacher oli lukittuna läheisen majatalon ulkorakennukseen kuuden tunnin ajan. Sen omistaja Charlon muisteli myöhemmin, että Vacher suolsi suustaan kaikenlaisia rivoja kirosanoja ja purki mieltään siitä, kuinka hänellä oli "oikeuksia" ja kuinka hän halusi käyttää niitä "kaikkiin naisiin". Kun Charlon vitsaili, että Vacherin pitäisi "maksaa henkilökunnalle ja mennä naimisiin", Vacher otti lausunnon vakavasti ja sanoi: "Ei, minulla on yhtä paljon oikeuksia kuin kenellä tahansa kaikkiin naisiin, ja haluan käyttää niitä".
Charlon kysyi, miksei tämä käyttänyt prostituoituja sen sijaan, että hyökkäsi satunnaisten naisten kimppuun, johon Vacher vastasi: "Ei, ei, minä kunnioitan itseäni enemmän kuin sinä. En halua niitä, joista puhut. Tarvitsen nuoria tyttöjä, paimentyttöjä tai lehmi-tyttöjä". Kun Charlon kysyi, miksi tämä hyökkäsi kolmen lapsen äidin Marie-Eugénie Héreaud Plantier'n kimppuun, jos hän halusi "nuoria tyttöjä", Vacher totesi: "Voi, olisin paljon mieluummin ottanut toisen, nuoren tytön Gravilista [läheiseltä maatilalta]. Juuri hänet olisin halunnut". Kun Séraphin Plantier palasi kahden poliisiupseerin kanssa, Vacher istui puun lähellä soittamassa haitariaan, ja nähdessään santarmit hän sanoi yksinkertaisesti: "Jos olisitte minun sijassani, tekisitte kuten minä, mutta teillä on naisia ja minulla ei ole ketään".
Se, että Joseph Vacher saatiin kiinni vasta 11 murhan jälkeen, johtui suurelta osin Ranskan hallintojärjestelmästä. Yksittäisten departementtien eli piirikuntien lainvalvontaviranomaisten välillä oli vain vähän tietojen vaihtoa, ja Vacher käytti tätä hyväkseen. Hän ei koskaan viipynyt murhapaikalla tai paikkakunnalla pitkään, ja huolimatta suhteellisen tarkasta henkilöllisyyden kuvauksesta, seuraavan murhan tapahtumapaikalla ei tiedetty, että mahdollista tekijää etsittiin jo muualla.
Yhtenäisten rikostutkintamenetelmien käyttäminen oli kuitenkin alkanut useilla alueilla samanaikaisesti. Alphonse Bertillon kehitti arkistointijärjestelmän, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa, mikä helpotti huomattavasti rikollisten ja epäiltyjen tunnistamista. Jokaisesta pidätetystä henkilöstä tallennettiin yksitoista erilaista tietoa, kuten pään koko tai vasemman jalan pituus, ja nämä syötettiin kyseiselle henkilölle kuuluvaan tiedostoon. Myöhemmin tietoihin lisättiin valokuva sekä erityispiirteitä, kuten tatuointeja. Toinen suuri apu oli oikeuslääketieteen kehitys ja uudistuminen ruumiinavausten tekemisessä.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joseph Vacher Wikimedia Commonsissa