| K-pikkolo | |
|---|---|
| Tuotetyyppi | elintarvikkeet |
| Omistaja | Kesko |
| Perustettu | 2000 |
| Lakkautettu | 2007 |
K-pikkolo (myös Pikkolo) oli Keskon omistaman Pikoil Oy:n elintarvike- ja taloustavaroiden myymäläketju. Toiminta-ajatukseltaan ketju oli samatapainen kuin K-Market, mutta se oli kooltaan pienempi. Lisäksi K-pikkolot hyödynsivät pitkiä aukioloaikoja sekä painottivat tuotevalikoimaansa peruselintarvikkeiden ohella erityisesti valmisruokiin ja take away -tuotteisiin. K-pikkolo toimi joko kaupunkien keskustoissa, maaseutujen taajamissa, lähiöissä tai Neste-liikenneasemien yhteydessä. Toimipisteitä oli yhteensä 31. Vuonna 2007 K-pikkolon toimipaikat muutettiin pääosin K-extroiksi tai K-marketeiksi, mutta osa myymälöistä lopetettiin kokonaan.