Kani (muusikko)

Kani (Kani Kullervo, oikealta nimeltään Abdikani Hussein, s. 18. tammikuuta 1994 Espoo) on suomalainen hip hop-, R&B- ja popmuusikko. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Somaliasta. 28-vuotias laulaja debytoi vuonna 2016 kappaleella "Lei", jolla mukana ovat myös VilleGalle, Kube, Reino Nordin & STIG.

Kanista piti alun perin tulla jalkapalloilija, ei muusikko. Kani tehtaili rap-biisejä huumorimielessä, ja niitä kuunneltiin kaveriporukassa. Tällä hetkellä Kani keskittyy täysillä musiikkiin. Sen lisäksi aikaa jää oikeastaan vain yhdelle asialle, joka on lähellä artistin sydäntä: koulukiusaamisen ehkäisemiselle. Kani on vieraillut eri kouluilla puhumassa kiusaamisen turhuudesta ja tyhjänpäiväisyydestä. Artistin mukaan kiusaamiseen tulee puuttua nykyistä enemmän.

Kanin ensimmäinen single "Shakira" julkaistiin 22. kesäkuuta 2018. Hänellä on levytyssopimus Sony Musicin kanssa. Hänen ensi-EP:nsä Mamacita EP julkaistiin 20. heinäkuuta 2018.

Lähteet

  1. ↑ Kolu, Emma: Afrosuomalaisen sukupolven ääni. Pakolainen - Maahanmuuttoviraston vallankäyttö / Afrosuomalainen ääni, 2014, nro 3, s. 11–13. Suomen pakolaisapu. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.9.2018.
  2. ↑ Rautio, Samppa: Kani on vielä tuntematon räppäri, jonka biisille hinkuu mukaan suomiräpin kerma YleX. 20.05.2016. Viitattu 19.9.2018.
  3. ↑ Mamacita EP:n helteiset soundit ja energia sopivat näihin keleihin kuin nenä päähän Sonymusic.fi. 20.7.2018. Arkistoitu 19.9.2018. Viitattu 19.9.2018.