
Kachina (myös katcina, katsina) on Pohjois-Amerikan pueblokansojen perinteisissä uskonnoissa esiintyvä jumalolento tai vainajahenki. Eri kansoilla on hieman erilaiset käsitykset kachina-olennoista. Yhteensä niitä tunnetaan yli 500.
Pueblo-uskonto muotoutui jo esikolumbiaanisella ajalla ja on säilynyt elinvoimaisena 2000-luvulle saakka. Maataloudella ja hedelmällisyyskultilla on siinä keskeinen asema. Kachinat edustavat esimerkiksi viljaan, sateisiin ja metsästykseen liittyviä ilmiöitä. Niiden antama elinvoima ylläpitää kaikkia elollisia olentoja. Yksittäisten henkien nimiä ovat muun muassa Varisäiti, Maajumala, Kypsä vilja, Päivänseisaus ja Pitkäkorva. Kivensyöjä on peikkomainen olento ja Mutapää groteskin koominen hahmo.
Kachina-hengen uskotaan viipyvän heimonsa luona puolet jokaisesta vuodesta. Henkien vierailu varmistetaan erityisillä rituaalimenoilla, joiden aikana käytetään kachinaa esittävää naamiota ja muita asusteita. Naamion edustaman henkiolennon uskotaan olevan läsnä tilaisuudessa tai asettuvan väliaikaisesti naamiota kantavan miehen ruumiiseen. Kachina voidaan kuvata myös puusta kaiverrettuna pienoisveistoksena, joka koristellaan huolellisesti väreillä, sulila, nahalla ja kankailla. Veistoksia valmistavat perinteisesti miehet, jotka antavat niitä lahjaksi tytöille ja saavat vastineeksi jousia ja nuolia. Veistosten avulla opetetaan kachina-henkien tarkemmasta olemuksesta ja rituaaliasuihin liittyvästä symboliikasta. Veistoksen sinänsä ei uskota kuvaavan kachinan todellista ulkomuotoa, vaan keskeistä on ihmishamolle puettu koristeellinen naamio. Nykyään nukkeja valmistetaan myös turisteille myytäviksi.
Perimätiedon mukaan kachinat nousivat maan pinnalle maailman keskukseen (sipapu) avautuneesta aukosta, kun ihmiset kauan sitten luotiin. Kachina-uskolla on merkittävä asema varsinkin hopien perinteessä, jonka mukaan henget asuvat San Francisco -vuorenhuipuilta. Muassaan ne tuovat pilviä ja sadetta. Joissakin kertomuksissa niiden äiti on hedelmällisyyden jumalatar Hahaiwutti. Navajojen uskonnossa kachinaa vastaa yeii ja apassien uskonnossa hactin.