Kalamaraton

Kalamaraton on Suomessa vuosittain järjestettävä kalastuskilpailu, jonka päämääränä on 2–3-henkisin joukkuein pyydystää mahdollisimman monta eri kalalajia vuorokauden aikana. Ensimmäinen Kalamaraton järjestettiin Helsingissä vuonna 2001. Helsingin lisäksi Kalamaratonia on järjestetty Kotkassa vuodesta 2008 alkaen, Joensuussa vuodesta 2012 alkaen ja Turussa vuodesta 2014 alkaen. Kilpailu järjestetään kerran vuodessa; Helsingin ja Kotkan kilpailut samanaikaisesti toukokuussa, Turun kilpailu viikko Helsingin kilpailun jälkeen ja Joensuun sisävesikilpailu kesäkuussa. Kilpailun järjestää Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry, tuttavallisemmin SKES.

Käytetyin kalastusväline Kalamaratonissa on mato-onki. Lisäksi virveli ja pilkki kuuluvat monien joukkueiden vakiovälineistöön. Perhovälineilläkin ovat jotkut joukkueet kalastaneet. Käytettyjen välineiden tulee kilpailun yleissääntöjen mukaan olla nk. aktiivivälineitä, eli pyydykset eivät ole sallittuja, vaan kala on koukutettava suusta. Kilpailun aikana kalastetaan yleensä useissa eri paikoissa, koska useat kalalajit ovat kovin paikkasidonnaisia. Itse kalastuksen pitää tapahtua rannalta käsin, mutta kalapaikasta toiseen saa liikkua haluamallaan tavalla, vaikka veneellä niin halutessaan.

Saaliskalan koolla ei kilpailussa ole merkitystä, mutta kalojen alamittasäädöksiä on kuitenkin noudatettava. Esimerkiksi kolmen sentin pituinen liejutokko ja metrin pituinen hauki ovat kilpailussa samalla viivalla.

Kilpailun voittaa joukkue, joka vuorokauden aikana onnistuu pyytämään suurimman määrän eri kalalajeista saatavia lajipisteitä. Tasapistetilanteissa sijoitukset ratkaistaan sen mukaan, milloin joukkueen ensimmäiset kymmenen kalalajia (Joensuussa seitsemän) on käyty hyväksyttämässä tuomaristolla.

Tähän mennessä suurin Kalamaratonissa saavutettu lajipistemäärä on 32. Kyseiseen lajimäärään ylsi SKES-Taimentiimi Helsingin Kalamaratonissa vuonna 2014. Suomessa on tavattu 103 kalalajia, mutta useat näistä kaloista ovat hyvin harvinaisia tai eivät edes liiku siellä, missä Kalamaraton-kilpailuja järjestetään.

Sijoitukset Helsinki, suluissa saatujen lajien määrä

Vuosi1. Sija2. Sija3. Sija
2001RKTL:n vapakalastajat (18)Norski (16)Tuhdit (14)
2002Pietarit (15)XXL (14)Raputiimi (14)
2003SKES-Taimentiimi (16)Pietarit 1 (16)ERÄ-lehti (16)
2004Pietarit 1 (19)Team Teisti (15)Helsingin Kalamiespiiri (15)
2005Pietarit 1 (21)Symbioosin kalakerho (18)Taimentiimi (18)
2006Symbioosin kalakerho 1 (21)ERÄ-lehti (19)Pietarit (19)
2007Pietarit 1 (21)Symbioosin kalakerho 1 (20)AC Delirium (19)
2008Symbioosin kalakerho (24)SKES-Amatöörit (20)Kuningaskalastajat (20)
2009Kuningaskalastajat (24)AC Delirium (23)AC Tremens (22)
2010SKES-Amatöörit (28)ERÄ-lehti (23)XXL-kalastajat (23)
2011AC Delirium (27)KiloHAIL (24)Symbioosin kalakerho (23)
2012AC Delirium (30)Symbioosin kalakerho 1 (27)SKES-Taimentiimi (27)
2013AC Delirium (30)Kalapuikot (29)Kuningaskalastajat (28)
2014SKES-Taimentiimi (32)XXL-Kalastajat (30)Kalapuikot (28)
2015Siloneula (31)Kalapuikot (31)Töt-törö (30)

Sijoitukset Kotka, suluissa saatujen lajien määrä

Vuosi1. Sija2. Sija3. Sija
2008Pietarit 1 (17)ERÄ-lehti (12)SKES-Törkyturvat (11)
2009Pietarit 1 (17)Kalavale (15)SKES-Törkyturvat (9)
2010Team Teisti (19)Team Kalavale (16)SKES-Törkyturvat (14)
2011Team Teisti (15)Kymin Naaraajat (14)ERÄ-lehti (12)
2012Team Teisti (25)Kalavale (19)Kymin Naaraajat (18)
2013Kluuvinlahden Kalastajat: Villi Lohi! (22)HKV Legends (19)P.A.S. kalassa (18)
2014Kluuvinlahden Kalastajat: Villi Lohi! (22)Kymin Naaraajat (20)Team Saka (17)
2015Kluuvinlahden Kalastajat: Villi Lohi! (21)Kala ja kulaus (20)Kalavale (19)

Sijoitukset Joensuu, suluissa saatujen lajien määrä

Vuosi1. Sija2. Sija3. Sija
2012Sillinkutojat (13)Lesnan Naputtajat 1 (12)Kymin naaraajat (12)
2013Sillinkutojat (18)Lesnan Naputtajat 1 (17)SKES-Taimentiimi (16)
2014Lesnan Naputtajat 1 (17)Sillinkutojat (17)SKES-Taimentiimi (16)
2015Lesnan Naputtajat 1 (18)Lesnan Naputtajat 3 (15)Joukkue (14)

Sijoitukset Turku, suluissa saatujen lajien määrä

Vuosi1. Sija2. Sija3. Sija
2014SKES-Taimentiimi (24)Bouillabaisse (22)LT Barbatula (21)
2015Lt Barbatula (24)SKES-Taimentiimi (24)Koukut Korvassa (23)

Lähteet

  1. ↑ SKES: Kalamaraton etusivu skes.fi. Arkistoitu 29.7.2015. Viitattu 23.8.2015.
  2. ↑ SKES: Kalamaraton yleissäännöt skes.fi. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 23.8.2015.
  3. ↑ Wikipedia: Luettelo Suomen kaloista fi.wikipedia.org. Viitattu 23.8.2015.