| Kallioimarre | |
|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Saniaiset Pteridophytina |
| Luokka: | Polypodiopsida |
| Lahko: | Polypodiales |
| Heimo: | Kallioimarrekasvit Polypodiaceae |
| Suku: | Kallioimarteet Polypodium |
| Laji: | vulgare |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Polypodium vulgare |
|
| Katso myös | |
Kallioimarre eli pohjankallioimarre (Polypodium vulgare) on lakritsinmakuisesta juurestaan tunnettu saniaiskasvi.
Suomessa kallioimarretta on kutsuttu muun muassa nimillä mesijuuri, imeläjuuri, kivenimelä ja kalliomakia.
Kallioimarteen maavarsi on vaakasuora, pitkä ja paksuhko. Maavarresta yksittäin tai pienissä ryhmissä nousevat talvehtivat lehdet kasvavat 15–40 cm korkeaksi. Lehden ruoti on lavan pituinen tai sitä lyhyempi. Lehtilapa on kapeanpuikea, kertaalleen pariliuskainen tai pariosainen. Lehdykät ovat tasasoukkia, tylpähköjä ja ehytlaitaisia. Lehtilavan alapuolella on pyöreitä ja katesuomuttomia itiöpesäkkeitä. Kallioimarteen itiöt kypsyvät Suomessa kesä-syyskuussa.
Kallioimarre jaetaan kolmeen alalajiin, joita ovat nimialalaji subsp. vulgare, subsp. serratum ja subsp. virginianum.
Kallioimarretta kasvaa koko Euroopassa Länsi-Venäjälle ja Kaukasukselle saakka. Keski-Venäjällä sitä kasvaa paikoitellen. Lajia tavataan myös Välimeren eteläpuolella Marokossa, Algeriassa ja Tunisiassa. Aasiassa lajia tavataan Turkissa, Lähi-idässä, Keski-Aasiassa, Etelä- ja Itä-Siperiassa, Pohjois-Kiinassa ja Japanissa. Pohjois-Amerikassa kallioimarretta kasvaa Keski-Kanadasta Yhdysvaltain itä- ja kaakkoisosiin. Alalajeista vulgare esiintyy pääasiassa Euroopassa ja Siperiassa, serratum Keski- ja Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Turkissa ja Lähi-idässä, sekä virginianum Kaukoidässä ja Pohjois-Amerikassa.
Suomessa kallioimarretta kasvaa koko maassa. Laji on yleinen tai erittäin yleinen Jyväskylän korkeudelle saakka, pohjoisempana se harvinaistuu.
Kallioimarretta tavataan kallioilla, metsäkivillä ja joskus puiden tyvilläkin. Laji on sopeutunut kestämään erittäin hyvin kuivuutta. Pitkien poutakausien aikana ruskeaksi kuivuneet ja käpertyneet lehdet toipuvat usein ennalleen saatuaan vettä.
Kallioimarre on erityisen tunnettu siitä, että sen maavarsi maistuu voimakkaasti lakritsimaiselta. Maun aiheuttaa siinä oleva glykyrretiinihappo. Kuivattuja kallioimarteen varsia myytiinkin aikaisemmin apteekeissa. Sitä käytettiin muun muassa keuhkoputkentulehduksessa limaa irrottavana rohtona, lisäämään hien- ja virtsaneritystä ja maksavaivoihin. Kallioimarretta käytetään toisinaan puutarhoissa kivikkokasvina.