Kamux

Kamux Oyj
Yritysmuoto julkinen osakeyhtiö
Osake OMXH: KAMUX
ISIN FI4000206750
Perustettu 2003
Perustaja Juha Kalliokoski
Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski
Puheenjohtaja Terho Kalliokoski
Kotipaikka Hämeenlinna, Suomi
Toiminta-alue Suomi, Ruotsi, Saksa
Toimiala autokauppa
Tuotteet käytetyt autot
Liikevaihto Nousua 1 010,2 milj. € (2024)
Liikevoitto Laskua 7,9 milj. € (2024)
Tilikauden tulos Laskua 4,6 milj. € (2024)
Henkilöstö koko konsernissa 904 (keskim. 2024)
www.kamux.com

Kamux Oyj on suomalainen käytettyjen autojen vähittäiskauppaan erikoistunut yritys, joka toimii Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Saksassa.

Syksyyn 2023 mennessä se oli myynyt yli 500 000 autoa.

Vuonna 2024 konsernin liikevaihto oli noin 1 010,2 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskenteli keskimäärin 904 henkilöä.

Joulukuussa 2023 sillä oli verkkokauppojen lisäksi yhteensä 78 myymälää.

Historia

2000–2009

Aiemmin poliisina ja autokauppiaana toiminut kauppateknikko Juha Kalliokoski perusti Kamuxin vuonna 2000. Hän johti yhtiön nimen oman ja vaimonsa Marian nimien alkukirjaimista, "Ju-Ma-Ka" vääntyi muotoon "Kamuja" ja Kamux. Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 2003 Hämeenlinnassa.

Vuonna 2005 Kamux alkoi toimittaa autoja asiakkaiden kotiin.

Vuonna 2006 yhtiöllä oli yksi toimipiste. Hämeenlinnan liikkeessä toimi omistajan lisäksi yksi myyjä. Kalliokoski päätti keskittyä keskihintaisiin autoihin, sillä kalliimpien autojen tuotto jäi suhteessa liian pieneksi.

2010–2019

Vuonna 2010 liikevaihto oli yli 50 miljoonaa euroa.

Intera Partnersista tuli Kamuxin osakas vuonna 2011.

Joulukuussa 2012 avattiin ensimminen myymälä Ruotsiin. Yhtiön liikevaihto oli yli 100 miljoonaa euroa.

Vuonna 2014 liikevaihto oli yli 200 miljoonaa euroa.

Joulukuussa 2015 Kamux perusti ensimmäisen saksalaisen liikkeensä Elmshornin alueelle. Vuoden liikevaihto oli 310 miljoonaa euroa, se oli kasvanut vuosien 2005–2015 välillä keskimäärin 40 prosenttia joka vuosi.

Keväällä 2016 ketjuun kuului 33 liikettä Suomessa, 9 Ruotsissa ja yksi Saksassa. Toukokuussa listautumisannin yhteydessä kävi ilmi, että yhtiö oli maksanut joissain toimipaikoissa osalle autoläheteistä korvauksia bensana. "Bensapalkoista" ei ollut maksettu veroja tai työnantajamaksuja. Kuultuaan asiasta Kamuxin entiseltä työntekijältä yhtiön hallitus päätti keskeyttää listautumisen. Kamux otti itse yhteyttä verottajaan. Joulukuussa avattiin ketjun toinen saksalainen liike Nedderfeldiin, Hampurin talousalueelle. Konsernin liikevaihto oli noin 405 miljoonaa euroa ja sillä oli 343 työntekijää. Yrityksen suurin omistaja oli 57 prosentin osuudella pääomasijoitusyhtiö Intera Partners, Juha Kalliokosken osuus oli 18 prosenttia.

Kamux listautui Helsingin pörssin päälistalle toukokuussa 2017. Se oli ensimmäinen autoalalta listautunut yritys Suomessa. Marraskuussa Kamux kertoi perustavansa Helsingin Konalan myymälään oman osaston vähäpäästöisille autoille. Kamux Green -konseptilla kauppaan koottiin niin hybridi-, sähkö-, kaasu- kuin etanoliautojakin. Myymälässä myytiin niiden lisäksi myös bensiini- ja dieselautoja.

Joulukuussa 2019 Kamux osti espoolaisen Autosillan liiketoiminnan.

2020–

Kamuxin tulos huhtikuun ja kesäkuun 2020 välillä oli sen siihenastisen historian paras. Syyskuussa Intera Partners myi loput omistamansa Kamuxin osakkeet. Ketju avasi seitsemän uutta liikettä.

Toukokuussa 2021 Kamux avasi kaikkien aikojen suurimman liikkeensä Göteborgiin. Yhtiö kertoi myös viiden miljoonan euron investoinnista Ouluun, jonne aiottiin rakentaa prosessointikeskus ja myymälä.

Tapio Pajuharju aloitti Kamuxin toimitusjohtajana kesäkuussa 2023 hänen edeltäjänsä Juha Kalliokosken siirtyessä hallitukseen. Muutoksesta oli tiedotettu jo marraskuussa 2022. Heinäkuu ja elokuu vuonna 2023 olivat Kamuxin kaikkien aikojen parhaat myyntikuukaudet autojen määrällä mitattuna. Yhtiöllä oli Suomessa 46 myymälää ja se kertoi avaavansa uuden lippulaivamyymälän Tampereen Lakalaivaan vuonna 2024. Marraskuussa tiedotettiin Ruotsin maajohtajan vaihtumisesta, Kerim Nielsenin seuraajan Andy Rietschelin kerrottiin aloittavan tammikuussa 2024.

Vuonna 2025 Kamux keskittyi kannattavuuden parantamiseen myyntivolyymin sijasta. Toimenpiteisiin kuuluivat muun muassa varaston määrän pienentäminen, varaston kierron tehostaminen sekä katteen kasvattaminen myytyä autoa kohden. Suomessa liiketoiminta säilyi vakaampana kuin yhtiön Ruotsin ja Saksan markkinoilla, joissa myyntivolyymi laski voimakkaasti. Johdon organisaatiota uudistettiin lokakuussa 2025: toimitusjohtaja Tapio Pajuharju jätti tehtävänsä ja yhtiön perustaja Juha Kalliokoski nimitettiin uudeksi toimitusjohtajaksi.

Organisaatio

Kamuxin liike Espoon Friisilässä.
Kamuxin liikkeen sisätilat ja autovalikoima.

Vuonna 2025 yhtiöllä oli myymälöitä Suomessa 49, Ruotsissa 18 ja Saksassa 9 kappaletta. Kamuxin päätoimipiste sijaitsee Hämeenlinnassa, Ruotsin hallinnollinen keskus Tukholman Upplands Väsbyssä ja Saksan pääkonttori Hampurissa.

Liiketoiminta

Yritys hyödyntää kivijalkaliikkeiden lisäksi suomen-, ruotsin- ja saksankielisiä verkkosivuja. Asiakkaat voivat tilata verkosta kotiin tai työpaikalle toimitetun auton, jolla on kahden viikon palautusoikeus. Yrityksen liikeidea perustuu nopeaan varaston kiertoon. Vuonna 2016 varastonkierto oli hieman yli kuukausi, eli puolet nopeampaa kuin alalla yleensä.

Vuonna 2020 Kamuxin tuontiautoista noin neljännes oli muita kuin polttomoottoriautoja eli hybridi-, kaasu- ja sähköautoja.

Yrityskulttuuri

Vuonna 2021 Kamux kertoi palkkaavansa jopa 80 prosenttia myyjistään alan ulkopuolelta ja siksi yritys panostaa koulutukseen ja perehdytykseen. Työntekijät ovat voineet työskennellä aiemmin esimerkiksi terveydenhuollossa, kaupallisella alalla, kokkeina tai opettajina.

Tunnustuksia

Kritiikkiä

Kamuxin toiminnasta tuli Kilpailu- ja kuluttajavirastolle vuoden 2022 alkupuoliskolla kolmanneksi eniten valituksia kaikista Suomen yrityksistä ja autoalan yrityksistä eniten, yhteensä 260. Kun otetaan huomioon valitusten määrä suhteessa myytyjen autojen määrään, Kamux oli vuoden 2020 tilastoissa toisena Sakan jälkeen.

Lähteet

  1. 1 2 3 Juha Salonen: Kamux laajentaa pääkaupunkiseudulla – Osti nyt espoolaisen Autosillan liiketoiminnan Talouselämä. Viitattu 25.3.2021.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 Autoalan häiriköllä on nälkä – käytettyjä autoja myyvä Kamux yrittää Euroopan suurimmaksi Helsingin Sanomat. 16.8.2016. Viitattu 25.3.2021.
  3. ↑ Kamux hallitus Kamux.com. Kamux. Viitattu 28.11.2022.
  4. 1 2 3 4 5 Avainluvut Kamuxin sijoittajasivut. Viitattu 9.5.2025.
  5. 1 2 Juuso Parviainen: Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju siirtyy Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokosken tilalle Kauppalehti. 17.11.2022. Viitattu 28.11.2023.
  6. 1 2 3 Osavuosikatsaukset | Kamux myi ennätyksellisen paljon autoja, mutta sekään ei riittänyt – osake halpenee Helsingin Sanomat. 10.11.2023. Viitattu 28.11.2023.
  7. ↑ Kamuxin sijoittajasivut - kamux.com Kamux. Viitattu 11.12.2023.
  8. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Jukka Saastamoinen: Kamux haluaa autokaupan Gigantiksi - "Jos tuplaamme myynnin, ykköspaikka on meidän" Kauppalehti. Viitattu 20.4.2021.
  9. ↑ Miten toimii auton osto netistä? Viiden autonettikaupan katsaus autobild.fi. Viitattu 20.4.2021.
  10. 1 2 Alexandra Huhta: Intera irtautui Kamuxista yhdeksän vuoden jälkeen – myi loppuomistuksensa instituutiosijoittajille Kauppalehti. Viitattu 25.3.2021.
  11. ↑ Kamux – Markkinaoivalluksesta kansainvälistyvä kuluttajakonsepti - Pääomasijoittajat Pääomasijoittajat -. 15.1.2018. Viitattu 20.4.2021.
  12. 1 2 Jari Kainulainen: Kamux avasi toisen liikkeen Saksassa: "vastaa koko Suomen asukasmäärää" Kauppalehti. 11.12.2016. Viitattu 25.3.2021.
  13. ↑ Vaihtoautohirmu harppasi taas Suomessa Talouselämä. Viitattu 25.3.2021.
  14. ↑ Toinen yritys onnistui: käytettyjä autoja myyvä Kamux listautui pörssiin hs.fi. 12.5.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 26.6.2017.
  15. ↑ Kamux satsaa vähäpäästöisiin vaihdokkeihin – erikoismyymälään hybridi-, sähkö-, kaasu- ja etanoliautoja Moottori. Viitattu 8.4.2021.
  16. ↑ J. R. Leskinen: Kamuxin koronakestävyys on huipputasoa, mutta immuuni sekään ei ole Kauppalehti. Viitattu 31.3.2021.
  17. ↑ Juuso Parviainen: Kamux jatkaa vahvaa kasvua – ”Käytettyjen autojen markkina tarjoaa poikkeuksellisen houkuttelevan mahdollisuuden” Talouselämä. Viitattu 31.3.2021.
  18. ↑ Pirjo Kupila: Suomalaiset ovat autokaupoilla erilaisia kuin ruotsalaiset: ”Hinta painottuu enemmän”, kertoo Kamuxin uusi Ruotsin-maajohtaja Talouselämä. Viitattu 1.4.2021.
  19. ↑ Kamux investoi Ouluun viisi miljoonaa euroa: Yhtiö rakentaa uuden prosessointikeskuksen ja myymälän Kaleva. Viitattu 28.11.2023.
  20. ↑ Kamuxille tulossa uusi lippulaivamyymälä Tampereelle Autotoday. 27.7.2023. Viitattu 28.11.2023.
  21. ↑ Ahti Terhemaa: Andy Rietschel Kamux Ruotsin maajohtajaksi Kauppalehti. 28.11.2023. Viitattu 28.11.2023.
  22. ↑ Inside information: Change of CEO at Kamux – Tapio Pajuharju leaves the company, Juha Kalliokoski appointed as CEO - 20251016-073000 Kamux. Viitattu 29.10.2025. (englanniksi)
  23. ↑ Autoliikkeet | Kamux Autoliikkeet | Kamux. Viitattu 29.10.2025.
  24. ↑ Bilbutiker i Sverige | Kamux – Nordens största bilhandlare för begagnade bilar Bilbutiker i Sverige | Kamux – Nordens största bilhandlare för begagnade bilar. Viitattu 29.10.2025. (ruotsiksi)
  25. ↑ Unsere KAMUX™Stores | Kamux Unsere KAMUX™Stores | Kamux. Viitattu 29.10.2025. (saksaksi)
  26. ↑ Nopeasti kasvava autokauppa kamux.fi. Kamux Oyj. Viitattu 5.4.2017.
  27. ↑ Bilhandlare Kamux - Stockholm (Upplands Väsby) - Köp begagnade bilar hos Kamux Kamux - En Förmånligare Bilaffär för Begagnade Bilar. Arkistoitu 20.4.2021. Viitattu 20.4.2021. (ruotsiksi)
  28. ↑ Autohändler Geschäftsführung und Managementteam - Gebrauchte Autos bei Kamux Kamux - Einfach günstig (D)ein Auto kaufen. Viitattu 8.4.2021. (saksaksi)[vanhentunut linkki]
  29. ↑ Juha Salonen: ”Huiman kovia saavutuksia” – Käytettyjä autoja kauppaavan Kamuxin toimitusjohtaja paljastaa, miten yhtiö ylsi ennätyskvartaaliin Kauppalehti. Viitattu 25.3.2021.
  30. ↑ Uudehko käytetty auto voi olla ekoteko | Tuulilasi www.apu.fi. 28.8.2019. Viitattu 20.4.2021.
  31. ↑ Hanna Eskola: Kovaa kasvavan Kamuxin automyyjistä jopa 80 prosenttia tulee alan ulkopuolelta – ”Meillä on kaupallisen alan ihmisiä, kokkeja, opettajia” Kauppalehti. Viitattu 25.3.2021.
  32. ↑ Kamux valittiin Vuoden kasvunrakentaja -kilpailun voittajaksi 15.4.2016. Intera Partners. Viitattu 9.3.2019.
  33. ↑ Suomen Paras Myyntiorganisaatio kilpailun voittaja 2016: Suomen Asiakastieto Oy Suomen Paras Myyntiorganisaatio. Haaga-Helia AMK. Arkistoitu 6.4.2017. Viitattu 5.4.2017.
  34. ↑ Ainasoja, Pauliina: MTV selvitti: Näistä yrityksistä on tehty eniten valituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle alkuvuoden aikana MTV Uutiset. 22.05.2022. Viitattu 2.8.2024.
  35. ↑ Kirkkala, Antti: IL: Näistä autokaupoista tulee eniten valituksia verkkouutiset.fi. Viitattu 2.8.2024.

Aiheesta muualla