Kappalejaolla tarkoitetaan kirjoitetun tekstin jakamista kappaleisiin. Kappaleet ovat tekstin osia, jotka koostuvat yhdestä tai useammasta virkkeestä. Yksittäinen kappale tarkastelee tyypillisesti tiettyä rajattua ideaa tai näkökulmaa laajemmasta aiheesta, jota teksti kokonaisuudessaan käsittelee. Kappalejaon avulla tekstin lukija hahmottaa, milloin kirjoittaja siirtyy käsittelemään tekstissään uutta näkökulmaa.
Kappalejako merkitään tekstiin yleisesti joko sisentämällä edellistä kappaletta seuraava uusi kappale tai jättämällä tyhjä tila edellisen kappaleen ja uuden kappaleen väliin. Sisennyksessä on kyse kappaleen ensimmäisen rivin siirtämisestä oikealle niin, että se erottuu kappaleen seuraavista riveistä, jotka on tasattu vasemman marginaalin mukaisesti. Suositusten mukaan sisennyksen tulisi olla pituudeltaan noin kolme merkkiä tai 1–1,5 kertaa tekstissä käytetyn fontin kokoinen, jotta lukija erottaisi sisennyksen tekstistä selkeästi. Sisennystä käytetään kappaleiden erottamiseen etenkin painetuissa teksteissä sekä yleisesti ottaen teksteissä, jotka ovat luonteeltaan kerronnallisia. Tietokoneella sisennys lisätään käyttäen sarkainnäppäintä.
Tekstin ensimmäistä kappaletta tai väliotsikon jälkeen seuraavaa kappaletta ei tyypillisesti sisennetä, sillä tällaisissa tilanteissa kappaleiden välinen ero tulee selkeästi ilmi myös ilman sisennystä. Käytännöt ja suositukset sisennyksen käytöstä vaihtelevat kuitenkin tilanteissa, joissa kappaletta edeltää otsikon tai väliotsikon sijaan esimerkiksi taulukko tai erillinen sisennetty lainaus. Esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankki suosittaa taulukon tai muun vastaavanlaisen tekstin osan jälkeen alkavan kappaleen sisentämistä silloin, kun alkava kappale on myös asiasisällön osalta uusi.
Kappalejako voidaan osoittaa myös jättämällä tyhjä tila kahden erillisen mutta peräkkäisen kappaleen väliin. Tyhjä tila kappaleiden välissä vastaa kooltaan yleensä noin yhtä tekstiriviä. Tyhjää riviä käytetään kappaleiden erottamiseksi käsikirjoituksissa ja verkkoteksteissä sekä jossain määrin myös painetuissa kirjoissa.
Kappalejaon merkitsemistapa on myös muuttunut historian aikana, sillä esimerkiksi keskienglantilaisissa käsikirjoituksissa sekä varhaisimmissa painetuissa teksteissä kappalejako osoitettiin lisäämällä ¶-merkki uuden kappaleen aloittavan ensimmäisen rivin alkuun. Perustana merkin käytölle esimerkiksi tyhjän rivin sijaan oli se, että kirjoitusmateriaali oli arvokasta, ja siksi se pyrittiinkin hyödyntämään kokonaisuudessaan tehokkaasti.
Visuaalisten kappalejaon merkitsemistapojen, kuten sisennyksen tai tyhjän rivin, lisäksi tekstin jako erillisiin kappaleisiin perustuu myös sen asiasisältöön. Tekstin jakaminen kappaleisiin asiasisällön pohjalta on kuitenkin pitkälti kirjoittajan päätettävissä, eikä kappalejaon laatimiselle ole olemassa ehdottomia sääntöjä. Kappalejakoon ja kappaleiden pituuteen vaikuttavat kuitenkin tekstin kokonaisrakenne sekä valittu tekstilaji, sillä esimerkiksi kaunokirjallisuuden kappaleet ovat keskimäärin pidempiä kuin kappaleet sanomalehtiartikkeleissa.
Kappalejaon tavoitteena on tuoda tekstiin selkeyttä sekä parantaa tekstin luettavuutta. Kappalejaon avulla lukija pystyy lisäksi hahmottamaan tekstin jäsenneltynä kokonaisuutena. Yleisten periaatteiden mukaisesti asiatekstin yksittäinen kappale esittelee tavallisesti yhden idean, näkökulman tai osa-alueen liittyen laajempaan aiheeseen, jota kirjoittaja tekstissään käsittelee. Tekstin sujuvan lukukokemuksen kannalta asiatekstin yksittäisen kappaleen tulisi lisäksi olla merkityksiltään toisiinsa liittyvien virkkeiden muodostama yhtenäinen ja johdonmukainen kokonaisuus. Tekstin kirjoittaja voi halutessaan havainnollistaa kappaleen vaihtumista tekstissään lisäämällä uuden kappaleen alkuun kappaleen aiheeseen vievän johdantovirkkeen tai toisaalta päättämällä kappaleen virkkeellä, joka toimii ikään kuin siirtymänä seuraavan kappaleen aiheeseen.