.jpg)
Karl Richard Lepsius (23. joulukuuta 1810 Naumburg, Saksin kuningaskunta – 10. heinäkuuta 1884 Berliini, Saksan keisarikunta) oli saksalainen arkeologi, joka loi tieteellisen perustan egyptologialle. Hän oli yksi ensimmäisistä muinaisen Egyptin monumentteja dokumentoineista arkeologeista.
Karl Lepsiuksen vanhemmat olivat kaupungintuomari, Saksin taloussyyttäjä, piirihallintovirkamies, maaneuvos, Saksi-Thüringenin muinaismuistoyhdistyksen perustaja ja paikallishistorioitsija Karl Peter Lepsius (1775–1853) ja Friedericke Gläser (1778–1819), joka oli säveltäjä Carl Ludwig Traugott Gläserin tytär.
Hänet lähetettiin 12-vuotiaana Naumburgin lähellä sijaitsevaan arvostettuun Schulpfortan 1500-luvulla perustettuun valtion eliittikouluun, joka oli 1800-luvulla johtava kieliopintoja antava sisäoppilaitos vuosiksi 1822–1829, jossa hän joutui professori Langen vaikutuspiiriin.
Vuonna 1829 hän aloitti klassillisen filologian, arkeologian, historian ja kielitieteen opinnot Leipzigin yliopistossa ja vuotta myöhemmin Göttingenin yliopistossa; siellä hän päätti Otfried Müllerin vaikutuksesta omistautua filologian arkeologiselle puolelle. Göttingenistä hän siirtyi Berliinin yliopistoon, jossa hän väitteli tohtoriksi vuonna 1833 tutkimuksellaan De tabulis Eugubinis, joka käsitteli 300-luvulta eaa. peräisin olevia latinalais-umbrialaisia tekstejä. Vuonna 1833 hän lähti opiskelemaan Pariisiin, ja herttua de Luynes antoi hänelle tehtäväksi kerätä kreikkalaisilta ja latinalaisilta kirjailijoilta aineistoa antiikin ajan aseita käsittelevää teostaan varten. Vuonna 1834 hän voitti Volney-palkinnon työllään Paläographie als Mittel der Sprachforschung.
Ystävystyttyään Bunsenin ja Humboldtin kanssa Lepsius omistautui suurella innolla egyptologian tutkimukselle – alalle, joka ei ollut Jean-François Champollionin vuonna 1832 tapahtuneen kuoleman jälkeen houkutellut juuri lainkaan merkittäviä tutkijoita. Tässä Lepsius löysi kyvyilleen laajan toimintakentän. Tutustuttuaan neljän vuoden ajan Italian, Alankomaiden ja Englannin egyptiläisiin kokoelmiin hän palasi Saksaan, missä Humboldt ja C. J. Bunsen yhdistivät vaikutusvaltansa muuttaakseen hänen suunnittelemansa Egyptin-matkan kuninkaallisesti tuetuksi tieteelliseksi tutkimusretkeksi. Rooman arkeologisen instituutin johtokunnan uutena jäsenenä Lepsiuss otti vastaan toimitussihteerin tehtävän ja julkaisi vuonna 1837 vahvistuksensa Champollionin hieroglyfien oikeasta tulkinnasta, täydennettynä lisäyksin ja korjauksin ("Lettre à M. le Prof. H. Rosellini sur l'alphabet hieroglyphique"). Tällä ensimmäisellä egyptologisella teoksella Lepsius loi lopullisesti egyptologian perustan.
Lepsius johti Egyptiin, Nubiaan, Siinaille, Faijumin keitaalle ja Sudaniin vuonna 1842 lähtenyttä retkikuntaa. Rahoittajana toimi Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV. Retkikunnan pääasiallisena tavoitteen oli tutkia Niilin laakson muinaisia monumentteja ja laatia niiden sisältämistä kirjoituksista tarkat kopiot. Retkikunta keräsi yli 15 000 esinettä Berliiniin lähetettäväksi. Lisäksi Lepsius laati karttoja ja pohjapiirustuksia useista haudoista ja monumenteista ja kopioi useita tekstejä. Talvella 1844–1845 retkikunta tutki myös lähes kaikki Kuninkaiden laakson siihen aikaan tunnetuista haudoista ja kopioi niistä useita tekstejä. Retkikunta myös tyhjensi ja tutki vielä osittain raivaamattomia hautoja, muun muassa Ramses II:n (KV7), Merenptahin (KV8) ja Hatsepsutin (KV20) haudat. Seti I:n haudan katosta kopioidut tähtikartat osoittautuivat tähtitieteellisesti tarkoiksi. Retkikunnan tutkimusten tulokset julkaistiin 1849–1859 kahtenatoista valtavana kirjana nimellä Denkmäler aus Aegypten und Aethiopien.
Kolmen vuoden ajan Lepsius ja hänen seurueensa tutkivat koko aluetta, jolla on muinaisen Egyptin ja Etiopian miehityksen muistomerkkejä, Sudanista Khartumin yläpuolelta Syyrian rannikolle. Vuoden 1845 lopussa he palasivat kotiin, ja retkikunnan tulokset, jotka koostuivat valoksista, piirustuksista ja painetuista piirtokirjoituksista ja kohtauksista, äärimmäisen perusteellisesti kerätyistä kartoista ja suunnitelmista sekä antiikkiesineistä ja papyruksista, ylittivät odotukset reilusti.
Lepsius meni naimisiin Dresdenissä vuonna 1846 Elisabeth Kleinin (1828–1899) kanssa, joka oli säveltäjä Bernhard Kleinin tytär. Heille syntyi kuusi lasta mm. geologi ja Darmstadtin teknillisen korkeakoulun rehtori G. Richard Lepsius (1851–1915), kemisti ja Griesheimin kemiantehtaan johtaja Bernhard Lepsius (1854–1934), muotokuvamaalari ja Preussin taideakatemian jäsen (vuodesta 1916) Reinhold Lepsius (1857–1929) sekä nuorin poika Johannes Lepsius (1858–1926), protestanttinen teologi, humanisti ja orientalisti.
Vuonna 1847 hänet nimitettiin Berliinin yliopiston professoriksi, mikä antoi hänelle tarvittavan elannon sekä vapaa-ajan saattaa työnsä loppuun ja Berliinin egyptiläisen museon egyptiläisen kokoelman varajohtajaksi. Hän jatkoi tehtävässä aina vuoteen 1855 asti. Vuonna 1865 hänet nimitettiin Egyptiläisen museon johtajaksi.
Vuonna 1866 Lepsius matkusti takaisin Egyptiin. Hän löysi Taniksesta kivilaatan (Taniksen kivi), johon oli kaiverrettu sama teksti – Kanopuksen dekreettinä tunnettu faaraon käskykirje – kreikan kielellä, demoottisilla kirjaimilla sekä hieroglyfein. Tätä laattaa käytettiin muinaisegyptin hieroglyfien tutkimuksessa ja avaamisessa esimerkiksi tarkistettaessa Rosettan kivestä tulkittua käännöstä. Palattuaan Saksaan Lepsius sai viran Berliinin kuninkaallisessa kirjastossa vuonna 1873, jota hän hoiti kuolemaansa, vuoteen 1884 asti.
Karl Lepsius kuoli 73-vuotiaana Berliinissä 10. heinäkuuta vuonna 1884.
Kolossaalisen 12-osaisen Denkmäler aus Aegypten und Aethiopien ja muiden tekstijulkaisujen, kuten Todtenbuch der Ägypterin ( Kuolleiden kirja, 1842) hänen muut teoksensa, joista voidaan erityisesti mainita Königsbuch der Ägypter (1858) ja Chronologie der Ägypter (1849), ovat aikaan kestäneitä perusteoksia ja poikkeuksellisen pysyviä niin nopeasti kehittyvässä aiheessa kuin egyptologia. Huolimatta tieteellisestä filologisesta koulutuksestaan, Lepsius jätti jälkeensä vain vähän käännöksiä piirtokirjoituksista tai keskusteluja sanojen merkityksistä: hän käsitteli mieluiten historiallisia ja arkeologisia ongelmia, jotka liittyivät muinaisiin teksteihin, aakkosiin, metrologiaan, metallien ja mineraalien nimiin, kronologiaan ja kuninkaallisiin nimiin. Toisaalta yksi hänen viimeisimmistä teoksistaan, Nubische Grammatik (1880) on yksityiskohtainen kielioppi tuolloin vähän tunnetusta nubian kielestä, jota edeltää kielellinen luonnos Afrikan mantereesta. Koko elämänsä ajan hän hyötyi kyvystään saada mukaansa oikeat miehet, joko suojelijoiksi tai, kuten Weidenbach ja Stern, avustajiksi. Lepsius oli hieno esimerkki parhaasta saksalaisesta oppineesta.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
