
Karl Wallner, OCist (s. 1963), on itävaltalainen katolinen sisterssiläismunkki, pappi, teologi ja lähetysjohtaja.
Wallner syntyi Wienissä ja on ollut vuodesta 1982 sisterssiläismunkkina Stift Heiligenkreuzissa Ala-Itävallan Wienerwaldissa. Hän on dogmatiikan ja sakramenttiteologian professori Hochschule Heiligenkreuzissa, jonka rehtorina hän on myös toiminut. Hän on useiden menestyskirjojen kirjoittaja. Hänen johdollaan korkeakoulu, joka on samalla ainoa sisterssiläissääntökunnan yliopisto maailmassa, kehittyi saksankielisen maailman suurimmaksi pappien ja sääntökuntalaisten koulutuslaitokseksi. Vuodesta 2004 hän on ollut Itävallan piispainkonferenssin teologisen toimikunnan jäsen.
Wallner sai kansainvälistä huomiota Heiligenkreuzin luostarin mediavastaavana menestyksekkään kuorolevyn ”Chant – Music for Paradise” yhteydessä, mikä myi maailmanlaajuisesti noin miljoona kappaletta. Vuonna 2008 hän vieraili muun muassa ”Wetten, dass..? -TV-ohjelmassa”. Vuodesta 2015 lähtien hän on toiminut Medien GmbH Heiligenkreuzin toimitusjohtajana, mihin kuuluvat Be&Be-Verlag, Obsculta-Music ja Studio 1133. Huumorin, teologisen syvällisyyden ja pastoraalisen kokemuksen ansiosta Wallner on tavoittanut laajan yleisön. Hän on julkaissut yli 20 kirjaa teologian ja hengellisyyden aiheista. Lübbe-Verlag julkaisi vuonna 2009 hänen kirjansa Wer glauben, wird selig, joka nousi Spiegelin bestseller-listalle. Hänen kirjoistaan on englanniksi käännetty Finding Happiness Through Faith : Reflections on Christian Spirituality (2013).
Vuodesta 2016 hän on toiminut paavillisten lähetysseurojen Itävallan Mission kansallisena johtajana. Hänet tunnetaan myös yhtenä 2018 julkaistun, kymmenen teesiä sisältävän Mission Manifest -evankeliointialoitteen laatijoista.