Kate Salminen os.Hulkkonen (s. 24. kesäkuuta 1978 Tornio) on suomalainen arkkitehti, sisustussuunnittelija ja muotisuunnittelija. Hän toimii arkkitehtina ja pääsuunnittelijana perustamassaan YOZEN Arkkitehdit -suunnittelutoimistossa. Salminen on tunnettu yhdessä Paula Kourin kanssa perustamastaan suomalaisesta muotimerkistä YOZEN.
Salminen on valmistunut Oulun yliopistosta arkkitehdiksi vuonna 2007. Hän on toiminut arkkitehtina ja sisustussuunnittelijana esimerkiksi ravintola- ja majoituskohteiden parissa. Kate Salminen on suunnitellut pientaloja mm. Asuntomessuille.
Salminen ja Paula Kouri perustivat YOZEN-muotibrändin vuonna 2010. Merkki tunnetaan graafisista printtikuoseista ja origami-vaikutteisista koruista, ja sen tuotteita on myyty Suomessa ja ulkomailla.
Salminen on ollut nostamassa esille pohjoista muotoilua tuottamalla designtapahtumia kuten Scandinavian Design Market Oulussa ja Ääri Arctic Design Expo Rovaniemellä.
Kate Salminen on yhdessä YOZEN-brändinsä kanssa suunnitellut Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle iltapuvun oululaiselle kansanedustajalle Jenni Pitkolle YOZENin Heroines- eli Sankaritar-kuosista. Puvun kuosin viesti on, että jokainen voi olla oman elämänsä sankari eikä sankarina oleminen aina vaadi suuria tekoja.