Kati Launis (s. 1968) on suomalainen kirjallisuudentutkija ja kirjallisuuden dosentti. Hän työskentelee kirjallisuuden professorina Itä-Suomen yliopistossa 1. tammikuuta 2023 lähtien. Launis on tutkinut suomalaista naiskirjallisuutta, lukijuutta, työväenkirjallisuutta sekä sairauden ja lapsuuden merkityksiä Suomen kirjallisuudessa, ja tuonut tutkimuksessaan esiin unohdettuja suomalaisia naiskirjailijoita. Hänen väitöskirjansa Kerrotut naiset (Suomen Kirjallisuuden Seura, 2005) kertoo Suomen ensimmäisistä naisten kirjoittamista romaaneista. Hänen asiantuntija-aluetta ovat naiskirjallisuus ja sen historia, sekä digitaalinen kirjallisuudentutkimus.
Launis on kirjoittanut Hiiskun sisarusten (Aune, Kyllikki sekä Helka) elämäkerran Kynän kantama elämä, joka julkaistiin vuonna 2017. Hän kuuluu myös työryhmään, joka toteuttaa Koneen Säätiön rahoittaman hankkeen Tuntemattomalla päähän? Kaunokirjallisuus aikuisten maahan muuttaneiden suomen kielen edistäjänä (2020–2023). Aikaisemmin Launis on työskennellyt useissa poikkitieteellisissä projekteissa, kuten Itä-Suomen yliopiston hankkeessa LibDat: Kohti pidemmälle kehittynyttä lainaamis- ja lukemiskulttuuria (Suomen Akatemia, 2017–2021), sekä Emil Aaltosen säätiön tukemassa, Tampereen ja Turun yliopistojen yhteisessä Tekstit Liikkeessä -tutkimuksessa (2018–2020), joka on ensimmäinen suomalais-venäläistä naiskirjallisuuden historiaa laajasti tarkasteleva projekti.
Launis valmistui Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokselta tohtoriksi vuonna 2005, ja dosentiksi vuonna 2012. Hän on kotoisin Huittisista, ja asuu nykyisin Liedossa.