Kationi

Kationi on positiivisesti varautunut ioni. Nimitys tulee siitä, että johdettaessa sähköä sulaan suolaan tai suolaliuokseen suolan kationit liikkuvat katodille.

Suurin osa kationeista on metalli-ioneja eli metalliatomeja, joista on poistunut yksi tai useampi elektroni. Lisäksi on olemassa useamman atomin muodostamia kationeja, kuten muun muassa ammoniumioni (NH4+) ja happojen vesiliuoksissa esiintyvä oksoniumioni (H3O+) sekä erilaisia orgaanisia kationeja, joissa positiivisesti varautuneeseen atomiin on sitoutunut muita atomeja tai atomiryhmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi karbokationit.

Nimeäminen

Metallikationien niminä käytetään yleensä metallin nimeä sellaisenaan. Jos sama metalli muodostaa useita ioneja, joiden varaus poikkeaa toisistaan, merkitään nykyisen käytännön mukaan metallin nimen perään suluissa roomalaisilla numeroilla sen hapetusluku, joka vastaa varausta alkeisvarausyksikköinä. Niinpä esimerkiksi Fe2+-ioni on rauta(II) ja Fe3+-ioni taas rauta(III). Tätä nimeämistapaa sanotaan Stockin järjestelmäksi.

Vanhastaan on saman alkuaineen eri kationien erottamiseksi toisistaan käytetty myös alkuaineiden latinankielisistä nimistä muodostettuja johdoksia. Siitä ionista, jolla on korkeampi varaus, käytetään esimerkiksi englannin kielessä -ic-loppuista ja siitä, jolla on pienempi varaus, -ous-loppuista adjektiivia. Suomessa käytetään vastaavasti -i- tai -o -loppuisia etuliitteitä, jotka lisätään ioni-sanan eteen tai ioniyhdisteiden nimissä anionin nimen eteen. Niinpä esimerkiksi FeSO4, jossa raudan hapetusluku on +II, on vanhastaan suomeksi ferrosulfaatti (engl. ferrous sulphate), kun taas Fe2(SO4)3, jossa raudan hapetusluku on +III, on ferrisulfaatti (engl. ferric suplhate. Näitä vanhoja nimiä käytetään edelleen yleisesti varsinkin lääketieteellisissä yhteyksissä.

Näillä tavoilla muodostettuja ionien nimiä ovat esimerkiksi seuraavat:

Alkuaine Ioni
Järjestys-
luku		Kemiallinen merkkiNimiIonin kaavaNykyinen nimiVanha nimi
suomeksilatinaksisuomeksienglanniksisuomeksienglanniksi
26FerautaferrumFe2+rauta(II)iron(I))ferro-ferrous
Fe3+rauta(III)iron(III)ferri-ferric
29CukuparicuprumCu+kupari(I)copper(I)kupro-cuprous
Cu2+kupari(II)copper(II)kupri-cupric
50SntinastannumSn2+tina(II)tin(II)stanno-stannous
Sn4+tina(IV)tin(IV)stanni-stannic
82PblyijyplumbumPb2+lyijy(II)lead(II)plumbo-plumbous
Pb4+lyijy(IV)lead(IV)plumbi-plumbic
24CrkromichromumCr2+kromi(II)chromium(II)kromo-chromous
Cr3+kromi(III)chromium(III)kromi-chromic
79AukultaaurumAu1+kulta(I)gold(I)auro-aurous
Au3+kulta(III)gold(III)auri-auric

Moniatomiset kationit

Moniatomisilla kationeilla, joissa keskusatomiin on liittynyt useita vetyatomeja, on usein keskusatomin nimestä johdettu -onium-loppuinen nimi. Tällaisia ovat esimerkiksi oksonium (H3O+), sulfonium (H3S+) ja fosfonium (PH4+). Typestä ja vedystä vastaavalla tavalla muodostuneella ionilla (NH4+) on kuitenkin vakiintunut nimi ammonium.

Kationeja

Tavallisia kationeja
alumiini Al3+
ammonium NH4+
barium Ba2+
elohopea(II) (merkuri) Hg2+
hopea Ag+
kadmium Cd2+
kalium K+
kalsium Ca2+
koboltti(II) Co2+
kromi(III) Cr3+
kulta(III) (auro) Au3+
kupari(II) (kupri) Cu2+
litium Li+
lyijy(II) (plumbo) Pb2+
magnesium Mg2+
mangaani(II) Mn2+
natrium Na+
nikkeli(II) Ni2+
oksonium H3O+
rauta(II) (ferro) Fe2+
rauta(III) (ferri) Fe3+
sinkki Zn2+
strontium Sr2+

Lähteet

  1. ↑ Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 180. (5.–7. painos) WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8
  2. 1 2 3 4 Naming Ionic Compounds Sacramento City College. Viitattu 5.2.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 ”Rautayhdistykset”, Iso tietosanakirja, 10. osa (Renqvist–Sielutiede), palsta 1243–1244. Otava, 1936.
  4. 1 2 ”Kupariyhdistykset”, Iso tietosanakirja, 7. osa (Koulu–Lokit), palsta 351–352. Otava, 1934.
  5. 1 2 ”Tinayhdistykset”, Iso tietosanakirja, 13. osa (Suonenisku–Trooli), palsta 1105–1106. Otava, 1937.
  6. 1 2 ”Lyijy”, Iso tietosanakirja, 8. osa (Lokka–Mustola), palsta 187. Otava, 1934.
  7. 1 2 ”Kromi”, Iso tietosanakirja, 7. osa (Koulu–Lokit), palsta 154. Otava, 1934.
  8. 1 2 ”Kulta”, Iso tietosanakirja, 7. osa (Koulu–Lokit), palsta 240, 243. Otava, 1934.
  9. ↑ Kivinen, A. & Mäkitie, O.: ”Ionien ja radikaalien nimet”, Kemia, s. 457. Otava, 1983. ISBN 951-1-04393-5

Katso myös

Aiheesta muualla

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.