
Kavantsaari (ruots. Kavantholm, ven. Возрождение, Vozroždenije) on Venäjällä Viipurin piirin Antreassa (nyk. Kamennogorsk) sijaitseva taajama. Se on Viipuri–Hiitola-radan eli entisen Viipuri–Joensuu-radan varrella noin 20 kilometriä Viipurin pohjoispuolella. Kavantsaaren kautta kulkee myös Viipurista Antreaan johtava maantie 41K–185. Vuonna 2007 Kavantsaaressa oli 1 628 asukasta. Paikkakunnalla on ainakin 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien toiminut suuria graniittilouhoksia.
Antrean pitäjän Kavantsaari tunnettiin aikoinaan 1500-luvulla perustetusta Kavantsaaren kartanosta. Kavantsaaren rautatieasema avattiin vuonna 1896. Suomen sisällissodan aikana Kavantsaari oli yksi Antrean rintaman taistelupaikoista ja kylässä toimi myös punakaartin paikallisesikunta tukikohtineen. Toisen maailmansodan jälkeen se sai nykyisen ”elpymistä” tarkoittavan venäjänkielisen nimensä vuonna 1948.