

Kawaii (jap. かわいい tai jap. 可愛い) on japanilainen sana, joka tarkoittaa "rakastettavaa" (kiinalaisista merkeistä 可 ja 愛), mutta käännetään usein tarkoittamaan söpöä. Käyttö vaihtelee ja sillä voidaan kuvailla asioita koiranpennuista vaatteisiin. Termillä on hauskaan viittaava nyanssi, joka on eri kuin "kauniilla".
Kawaii-kulttuurin boomi alkoi 1970-luvulla eikä ole varsinaisesti loppunut. Termi on ollut olemassa ennenkin, mutta ei yhtä suuressa mittakaavassa. 1970-luvulla ilmestyi käsikirjoitustyyli, jota kirjoitettiin ohuisiin viivoihin pystyvällä lyijytäytekynällä vaakasuuntaan toisin kuin perinteinen pystysuuntaan kirjoitettu vaihtelevalla vedon paksuudella tehty tyyli. Tämän myötä levisi tyylitelty kirjoittaminen, jossa on pyöristettyjä merkkejä ja koristeluja. Tyyli levisi myös tekstinkäsittelyohjelmiin. 1980-luvulla ilmestyi japanilaisia idoleja ja se vaikutti myös nuorten puhetapaan. Trendi jatkui 1990- ja 2000-luvuilla värikkäinä vaatteina. Hello Kitty -brändin tuottoisuus 2000-luvun alussa herätti huomiota ja söpöyden kulttuurista kirjoitettiin muun muassa Business Week Online -lehdessä.
Viehätys söpöyteen sanotaan olevaan juurtunut japanilaiseen harmoniaa rakastavaan kulttuuriin. Miniatyyrien kerääminen juontaa Edo-kaudelle, jolloin netsuket olivat hyvin suosittuja.
Erilaiset hahmot ja tavarat ovat levinneet ympäri maailman nopeasti. Kawaii-kulttuuri heijastaa muutoksia sosiaalisissa, taloudellisissa ja poliittisissa olosuhteissa, etenkin ajatuksissa työstä ja kulttuurista sekä käsityksistä tulevaisuudennäkymistä.
Länsimaissa ensikosketus on värikkään muodin tai taiteen kautta ja muut käyttötavat jäävät vähemmälle huomiolle ja termiin yhdistetään tiivistettyjä nyansseja.