Kerza

Kerza (oik. Kerim Khalid Ahmed Muslah, s. 2002) on suomalainen räppäri.

Kerza on julkaissut kolme levyä ja tullut tunnetuksi muun muassa kappaleistaan räppäreiden Cledosin, Williamin, Isac Elliotin ja ruotsalaisen 1.Cuzin kanssa. Toinen albumi Uhka julkaistiin Kerzan ollessa tutkintavankeudessa. Cledos oli mukana Kerzan ”Kädet ilmaan” -kappaleella. Huhtikuussa 2023 Kerza esiintyi Vitunleija-vaatemerkin kiertueella. Viikolla 32 uusi albumi nousi Suomen Virallisen Listan kolmanneksi. Uhka keräsi yli 30 miljoonaa striimiä ja pysyi Suomen virallisella albumilistalla 39 viikkoa. Kerza teki sopimuksen Sony Music Finlandin kanssa helmikuussa 2023. Kolmas Albumi Teille julkaistiin 14. kesäkuuta 2024. Uusi levytyssopimus syntyi Warner Music Finlandin kanssa 1.10.2025.

Tapon yritys ja huumerikosepäily

Poliisi pitää Muslahia espoolaisen L-City -katujengin jäsenenä. Hänet tuomittiin puukotuksesta, joka johti väkivallan kärjistymiseen L-Cityn ja helsinkiläisen Kurdish Mafia -katujengin välillä. Jengien vihanpito oli alkanut kuukautta aiemmin sattuneesta pahoinpitelystä. Puukotus tapahtui 14. kesäkuuta 2021 Helsingin Itäkeskuksessa Puhoksen kauppakeskuksen lähettyvillä. Tapaus tallentui kolmelle valvontakameralle ja yhdelle kännykkävideolle. Veitsenisku osui 18-vuotiasta vasempaan kylkeen. Isku ulottui keuhkopussiin asti ja vaurioitti myös muita sisäelimiä ja oli hengenvaarallinen. Muslah tuomittiin 2021 kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä. Uhri oli yksi Milan Jaffin Kurdish Mafia -katujengin pääjäsenistä. Muslah kertoi pitäneensä puukkoa mukanaan, koska varautui kyseisen jengiläisen mahdolliseen hyökkäykseen.

Muslah vangittiin 30. kesäkuuta 2023 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa neljästä tapon yrityksestä. Teko tapahtui kun neljä virolaista miestä meni 23. maaliskuuta 2023 Karakalliossa Espoossa pysäköintihalliin tarkoituksenaan vahingoittaa sinne pysäköityä yhden miehen ex-puolison autoa. Myöhemmin paikalle saapui viisi henkilöä toisesta jengistä. Pysäköintihallissa ollut virolaisseurue lähti tulemaan kohti astalot käsissään, jolloin autosta noussut mies avasi tulen. Ampumisen jälkeen viiden hengen seurue yritti paeta autolla, mutta törmäsi tolppaan. Törmäyksen jälkeen neljä miestä nousi autosta ja kaksi näistä, joista syyttäjän mukaan toinen oli Kerza, alkoi tulittaa aseilla. Myös kolmatta miestä epäiltiin ampumisesta, mutta näyttö ei riittänyt ja syyte jäi nostamatta. He osuivat kahteen mieheen, jotka päätyivät sairaalaan, ja pakenivat juosten paikalta. Yksi ampumisessa mukana olleista oli Dijar Güzel, jota myöhemmin epäiltiin ns. Espoon jengimurhasta Suvelassa 5. joulukuuta 2024.

Oikeudenkäynti Muslahia vastaan alkoi marraskuussa 2023 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaati hänelle ja toiselle miehelle rangaistusta neljästä tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksista. Käräjäoikeuden mukaan jäi näyttämättä toteen, kuka ampui, joten se hylkäsi Muslahin syytteen. Syyskuussa 2025 myös Helsingin hovioikeus hylkäsi Muslahin syytteet.

Marraskuussa 2024 Muslah sai syytteen törkeästä huumausainerikoksesta, joka ajoittuu vuosiin 2022–2023. Syyte hylättiin Muslahin osalta Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa marraskuussa 2025.

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 3 Suomalaisräppäri vangittu epäiltynä neljästä tapon yrityksestä Iltalehti. Viitattu 9.11.2023.
  2. ↑ Piiroinen, Terhi: Räppäri Kerza epäiltynä neljästä tapon yrityksestä – puukotti Milan Jaffin jengiläistä Stara. 2.8.2023. Viitattu 9.11.2023.
  3. 1 2 3 Katujengeihin liittyvää räppäri "Kerzaa" epäillään useista tapon yrityksistä – luodit lensivät espoolaisessa parkkihallissa 6.10.2023. MTV Uutiset. Viitattu 9.11.2023.
  4. ↑ Miksi toisia artisteja pistetään boikottiin ja toisia ei? Rikoksista tuomittu räppäri Kerza keikkuu albumilistan kolmosena Yle Uutiset. 30.8.2023. Viitattu 9.11.2023.
  5. ↑ Sony Musicin tuore kiinnitys Kerza jatkaa nousuaan – uudella biisillä mukana ruotsalaisräppäri 1.Cuz Klangi. 3.2.2023. Viitattu 9.11.2023.
  6. ↑ Mäkinen, Rami: Räppäri Milan Jaffin jengitoverin raju puukotus tallentui videolle Ilta-Sanomat. 10.2.2022. Viitattu 9.11.2023.
  7. ↑ Poliisi: katujengien keskeisten ydinhahmojen vangitseminen on rauhoittanut niiden välistä väkivaltaa pääkaupunkiseudulla 7.8.2023. Yle Uutiset. Viitattu 9.11.2023.
  8. ↑ Suosittua räppäriä syytetään neljästä tapon yrityksestä 9.11.2023. MTV Uutiset. Viitattu 9.11.2023.
  9. ↑ Espoon murha: Tällainen on epäiltyjen yhteys katujengiin – Toinen vangittiin Iltalehti. Arkistoitu 10.2.2025. Viitattu 14.10.2025.
  10. ↑ Kilpeläinen, Kia: He ovat Espoon jengimurhasta epäillyt miehet – poliisi varoittaa lähestymästä Ilta-Sanomat. 9.12.2024. Viitattu 14.10.2025.
  11. ↑ Virolaismiehet yllätettiin, pian parkkihallissa ammuttiin Iltalehti. Viitattu 13.11.2023.
  12. ↑ Katujengeihin yhdistetty räppäri osallisena ammuskelussa Espoossa – kaksi loukkaantui, oikeus hylkäsi syytteet 21.12.2023. Yle Uutiset. Viitattu 21.12.2023.
  13. ↑ Espoon Karakallion ammuskelu hovissa: räppäri Kerzan syytteet tapon yrityksistä hylättiin, mutta toinen sai tuomion 29.9.2025. Yle Uutiset. Viitattu 29.9.2025.
  14. ↑ Katujengiräppäri Kerzaa syytetään törkeästä rikoksesta Iltalehti. Arkistoitu 24.5.2025. Viitattu 14.10.2025.
  15. ↑ Alanne, Joonas: Katujengiin liitetty räppäri vältti tuomion www.iltalehti.fi. Viitattu 19.1.2026.