Kielirajalla tarkoitetaan kahden tai useamman kielen välistä maantieteellistä rajaa, joka liittyy murrejatkumoon. Koska kieli itsessään ei kuitenkaan ole maantieteellinen käsite, vaan liittyy ihmisiin, joiden on mahdollista liikkua maantieteelliseltä alueelta toiselle, kieliraja osoittaa aina pikemmin väestötilastollisia tai poliittisia seikkoja: kuinka suuri osuus tietyn maantieteellisesti rajattavissa olevan alueen väestöstä puhuu jotakin kieltä tai mikä on alueelle valtion tai muun poliittisen toimijan määräämä virallinen kieli.
Kielirajaa ei oikeastaan voi nähdä kielitieteen käsitteeksi. Sitä ei yleensä kielitieteessä määritellä eikä välttämättä käytetäkään kuin joillakin erityisalueilla kuten kielimaantieteessä, murteentutkimuksessa tai sosiolingvistiikassa. Kielirajan käsitettä käytettäessä kieli nähdään tiettyä maantieteellistä aluetta luonnehtivaksi ominaisuudeksi; tämä alue jakautuu vuorostaan edelleen pienemmiksi eli murrealueiksi. Kielen ja murteen erottaminen toisistaan on kuitenkin kielitieteen vaikeimpia ratkaisemattomia teoreettisia kysymyksiä, eikä usein esitetty keskinäisen ymmärrettävyyden ehto vie pitkälle: eri murteiden puhujat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan, kun taas eri kielten puhujat voivat ymmärtää. Lisäksi murrerajatkin ovat häilyviä, koska murre kuten kielikin koostuu osista (säännöistä, sanoista, muoto-opin piirteistä, äänteistä jne.), jotka voivat muuttua tai vaihdella toisistaan riippumatta. Toisaalta merkittävät maantieteelliset rajat kuten vuoristot tai vesistöt voivat aiheuttaa jyrkempiä kieli- tai murrerajoja, koska ne haittaavat ihmisten kulkua alueelta toiselle.
Kielenpuhujan kannalta kieli- ja murrerajoissa on pitkälti kyse sosiaalisesta ankkuroinnista eli siitä, mistä ihminen kokee ja haluaa esittää olevansa kotoisin. Ankkurointi toimii usein ydinalueen ja laita-alueiden mallilla, missä ydinalueiden kieli tai murre nähdään niin sanotusti oikeammaksi tai niin sanotusti todemmaksi kuin laita-alueiden, ja siihen suhtaudutaan eri tavoin. Mitättömätkin erot kielenpiirteissä (sanastossa, muoto-opissa, ääntämyksessä, aksentissa) voivat saada suuren sosiaalisen merkityksen, koska ne sijoittavat puhujan sosiaalisessa verkostossa kielen tai murteen puhujien ydin- tai laita-alueelle.