Kiero

Kiero (ven. Ке́рро, Kerro) on kylä Leningradin alueen Seuloskoin piirin Kuivaisin kunnassa. Se sijaitsee Lempaalanjärven ja Roikanjärven välisellä kannaksella kymmenen kilometriä Kuivaisista länteen. Asukkaita on vajaat 600 henkeä (vuonna 2010).

Kieron kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500. Myöhemmin Lempaalan seurakuntaan kuulunut inkeriläiskylä sijaitsi Lempaalanjärven itärannalla Roikanjoen suussa. Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan siellä asui 41 inkerinsuomalaista, 36 suomensuomalaista ja 18 venäläistä. Suomalaiset karkotettiin muualle Neuvostoliittoon 1930-luvun lopussa.

Nykyään Kierossa on suljettu varuskunta-alue. Sen ympärillä sijaitsee useita puutarhapalsta-alueita, joissa kesäaikaan asuu arviolta 450 ihmistä. Lähistöllä Käkisalmen tien varrella on Lembolovskaja tverdynja -niminen toisen maailmansodan muistomerkki.

Lähteet

  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 95. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio Viitattu 9.10.2015. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. 1 2 Projekt Generalnogo plana Kuivozovskogo selskogo poselenija Vsevoložskogo munitsipalnogo raiona Leningradskoi oblasti: Materialy po obosnovaniju projekta generalnogo plana. Tom II, kniga 1: Analiz sostojanija territorii, problem i napravleni jejo kompleksnogo razvitija 2011. Sankt-Peterburg: NIIPG gradostoitelstva. Arkistoitu 30.4.2013. Viitattu 13.11.2011. (venäjäksi)