Kimmo Mikander

Kimmo Mikander (s. 1971 Kerimäki) on ollut Kevan varatoimitusjohtaja maaliskuusta 2015. Aikaisemmin hän oli Mikkelin kaupunginjohtaja vuodesta 2007. Mikkelin kaupunginvaltuuston valitessa kaupunginjohtajaa hän voitti Arto Lepistön äänin 47–33. Aiemmin hän työskenteli kaupunginlakimiehenä. Joulukuussa 2014 hänet valittiin Kevan varatoimitusjohtajaksi yksimielisesti. Aiemmin vuonna 2014 hän haki Jyväskylän kaupunginjohtajaksi, mutta hävisi Timo Koivistolle äänin 47–20.

Mikander on oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri ja maanmittausinsinööri. Hänellä on myös varatuomarin ja ekonomin arvot. Hänen puolueensa on kokoomus. Ennen muuttoaan Mikkeliin hän toimi Hirvensalmen kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä.

Lähteet

  1. ↑ Kuka kukin on 2015, s. 605
  2. ↑ Vironen, Petri: Kuusamon Timo Halonen Mikkelin kaupunginjohtajaksi Yle Uutiset. 28.4.2015. Viitattu 2.2.2016.
  3. 1 2 3 Nieminen, Katri: Kimmo Mikander: Mikkelin vikkelin mies Keskisuomalainen. 26.9.2014, julkaistu verkossa 31.10.2014. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 2.2.2016.
  4. ↑ Vähämäki, Arja: Kaupunginjohtajan päivä Miämedia. 17.9.2008. Arkistoitu 2.2.2016. Viitattu 2.2.2016.
  5. ↑ Ojutkangas, Tiina: Pääkirjoitus: Mikanderin lähtö olisi iso menetys Länsi-Savo. 31.8.2014. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 2.2.2016.
  6. 1 2 Lehto, Marika: Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander on valittu Kevan varatoimitusjohtajaksi Länsi-Savo. 18.12.2014. Arkistoitu 4.1.2016. Viitattu 2.2.2016.
  7. ↑ Apulaiskaupunginjohtaja nousee Jyväskylän johtoon Radio Kompassi. 11.11.2014. Viitattu 2.2.2016.