Kitimat

Kitimat

Kitimat

Koordinaatit: 54°03′12″N, 128°39′08″W

Valtio Kanada
Provinssi Brittiläinen Kolumbia
Väkiluku (2021) 8 236
Aikavyöhyke UTC-7

Kitimat on kunta (district municipality) Kanadan Brittiläisen Kolumbian rannikolla. Nykyinen kaupunki on muodostunut 1950-luvulla alumiinitehtaan ympärille ja nykyisin paikalle ollaan rakentamassa satamaa nesteytetylle maakaasulle. Kitimatin asukasluku oli Kanadan vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan 8 236.

Maantiede

Kitimat sijaitsee Kanadan Brittiläisen Kolumbian rannikolla Hecatensalmen Douglas Channelin vuonon päässä noin 206 kilometriä Prince Rupertista itään. Kaupungin vierestä kulkee Kitimatjoki.

Historia

Nykyisen Kitimatin alueen alkuperäisasukkaita ovat haislat. Seudun haislat kuuluivat kitamaatien heimokuntaan ja heidän nimensä tarkoittaa ”lumien kansaa”. Nykyisin monet haislat asuvat Kitamaat Villagessa Kitimatin vieressä.

Paikalle alkoi muodostua eurooppalaista siirtolaisasutusta 1900-luvun alussa, kun aluetta kartoitettiin Grand Trunk Pacific Railway -rautatien rakentamisen yhteydessä. Kitimat oli yksi mahdollinen rautatien länsipää, mutta sen paikaksi valittiin lopulta Prince Rupert. Rautatiehankkeen kartoittamisen jälkeen suurin osa alkuperäisistä siirtolaisista muutti muualle.

Nykyinen paikkakunta muodostui 1950-luvulla, kun Alcan rakennutti paikalle alumiinitehtaan. Kitimatista tehtaalla oli hyvä yhteys merelle ja tätä kautta maailman markkinoille. Kitimatjoen alluviaalitasanko muodosti puolestaan tasaisen paikan tehtaalle ja yhtiön rahoittamalle kaupungille. Tehtaan sähkötarpeita varten Kemanoon rakennettiin Nechakojoen vettä käyttänyt vesivoimala. Vuonna 1969 metsäteollisuusyhtiö Eurocan Pulp & Paper Co. rakennutti paikalle tehtaan ja 1980-luvulla perustettiin metanoli- ja ammoniakkitehdas. Teollisuuslaitokset siivittivät paikkakunnan kasvua ja huipussaan Kitimatissa asui noin 13 000 asukasta.

Joitakin tehtaista suljettiin myöhemmin ja Alcon alumiinitehtaan omistaa nykyisin kaupungin suurin työnantaja Rio Tinto. Paikalle rakennetaan myös satamaa nesteytetylle maakaasulle, josta kaasua aiotaan viedä Kanadasta Aasian markkinoille. Vuonna 2018 tehty päätös sataman rakentamisesta oli 40 miljardin dollarin hintalapulla Kanadan suurin yksityisen sektorin sijoitus.

Väestö

Kitimatin asukasluku oli Kanadan vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan 8 236. Vuonna 2016 vastaava lukema oli 8 131. Vuonna 2021 96,8 % puhui ensimmäisenä kielenään englantia ja 2 % ranskaa. 1 240 henkilöä kuului Kanadan alkuperäiskansoihin.

Lähteet

  1. ↑ Kitimat Encyclopædia Britannica. Viitattu 10.5.2025. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 William A. Sloan, Nathan Baker: Kitimat The Canadian Encyclopedia. Viitattu 10.5.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 3 Our Community District of Kitimat. Viitattu 10.5.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Census Profile, 2021 Census of Population Statistics Canada. Viitattu 10.5.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla