
Kolinportti on Juuan kunnassa oleva entinen kauppakeskus, joka rakennettiin huoltoaseman yhteyteen. Se sijaitsi Kolin tuntumassa Ahmovaarassa valtatie 6:n ja Kolintien risteyksessä. Se on valmistunut vuonna 1992. Sen omistivat aiemmin Kolinportin Asema, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja rakennusyritys Lujatalo.
Juuan kunta halusi Kolinportista näyttävän rakennuksen. Kauppakeskuksen piti poiketa paikallisista hirsilinnoista ja olla näyttävä maamerkki, siksi siitä järjestettiin arkkitehtuurikilpailu. postmodernistista tyyliä edustavan rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Olavi Koponen ja Juhani Katainen. Se sai kehuja arkkitehtuurijulkaisuissa, myös ulkomailla.
Kolinportissa oli muun muassa liikenneasema, ravintola, Salen myymälä, apteekki ja lahjatavaramyymälä. Sittemmin kauppakeskukselle on haettu purkamislupaa, koska se on huonokuntoinen, epäkäytännöllinen ja kallis ylläpitää. Sähkölämmityksen takia energiakustannukset ovat useita kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa. Aiemmat omistajat eivät halunneet remontoida rakennusta, sillä remontti olisi maksanut lähes neljä miljoonaa euroa ja energiatehokkuus olisi pitänyt saada paremmaksi.
Pohjois-Karjalan museo vastustaa purkamista, sillä se pitää rakennusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaana. Ylipäätään arkkitehtuurikilpailun kautta syntyneitä huoltoasemia on Suomessa vain muutamia. Suomen Arkkitehtiliiton asiantuntijan Heini Korpelaisen mukaan Kolinportti on valtakunnallisesti poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen liikenneasema ja postmodernismia parhaimmillaan. Hän sanoo rakennuksen olevan vaarallisessa iässä, hieman yli 30-vuotias. “30–40 vuotiaat rakennukset ovat aina suurimmassa vaarassa. Niiden arvoa ei vielä nähdä. Ne eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja. Kun on mennyt pidempi aika, aletaan ymmärtää, että niiden tyylillä on arvoa.”
Rakennukset omistanut kiinteistöosakeyhtiö Kolinportti asetettiin konkurssiin keväällä 2025 ja kiinteistö irtaimistoineen tuli myyntiin verkkohuutokaupassa. Voittava tarjous oli 154 000 euroa, mutta kauppa peruuntui ja kiinteistöä yritettiin huutokaupata uudelleen syyskuussa, mutta siitä tarjottiin vain kymmenisen tuhatta. Kolinportti myytiin marraskuussa 2025 Kolin Loma Oy:lle tiettävästi alle 50 000 eurolla. Yrityksen omistaja Jukka Suninen kaavailee päärakennukselle uudenlaista käyttöä ja viereen lisärakennuksia majoitustiloineen, safaripalvelukeskuksineen ja ulkopuolisille vuokrattavine liiketiloineen.