| Länsi-Rajan Konkarit | |
|---|---|
| Perustettu | 1980 |
| Kotikunta | Tornio |
| Kotikenttä | Näränperän kenttä, Gränsvallen |
| Värit | |
| Puheenjohtaja | Matti Pajunen |
Länsi-Rajan Konkarit (LRK) on vuonna 1980 perustettu torniolainen jääpalloseura. Seura keskittyy junioritoimintaan, joissa se on myös voittanut joitakin Suomen mestaruuksia 1980-luvulla.
LRK perustettiin vuonna 1980, mutta seuran jääpallotoiminta on vanhempaa perua, sillä LRK:laiset pelasivat jääpalloa 1970-luvulla usean joukkueen voimin. 1970-80 luvun vaihteen aikoihin Tornion Palloveikkojen (ToPV) jääpallotoiminta kasvoi voimakkaasti, eikä kaikille lajin harrastajille riittänyt pelipaikkoja Palloveikkojen eri ikäryhmien ykkösjoukkueissa, jolloin pelejä pelattiin TPV-2 nimellä. Kakkosjoukkueen imagosta pyrittiin pääsemään eroon, jolloin keksittiin nimi Länsi-Rajan Konkarit. Nimen kehitti porilainen jääpallomies ja myöhemmin huippuerotuomarina mainetta niittänyt Kalevi Ruuttu, joka oli perustanut Poriin aiemmin Länsi-Rannikon Konkarit nimisen veteraanijääpallo-joukkueen. LRK:n seurajohtajana sen perustamisesta lähtien on toiminut Matti Pajunen.
LRK liittyi Bandyliigaan kaudella 2017. Taustana siirtymisessä bandyliigaan oli haaparantalais-torniolaisen yhteisseuran Haaparanta-Tornion Palloveikot (HT-Bandy) ajautuminen konkurssiin keväällä 2017 ja putoaminen Allsvenskanista eli Ruotsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta. Sitä ennen ToPV oli luopunut bandyliigapaikastaan kauden 2014 jälkeen. Näin torniolaisjoukkuetta ei pelannut kolmeen kauteen jääpallon pääsarjassa. Keskeisenä puuhamiehenä LRK:n liittymisessä bandyliigaan oli maajoukkueessakin pelannut Pekka Hiltunen. Seuran ensimmäinen bandyliigakausi 2018 on ollut seuran paras eli sijoitus runkosarjassa viides, mutta putoaminen heti puolivälierässä. Sen jälkeen seura on ollut sarjan viimeinen eli kymmenes. Kauden 2019-2020 jälkeen seura päätti luopua paikastaan Bandyliigassa.
Länsi-Rajan Konkareiden kasvatteja ovat muun muassa vuoden 2004 jääpallon maailmanmestarit Pasi Hiekkanen, Markus Hiukka, Marko Miinala ja Vesa Vuokila. Myös alppihiihtäjä Kalle Palander on juniori-ikäisenä edustanut seuraa.
| Kausi | Runkosarjasijoitus | Maaliero | Pisteet |
|---|---|---|---|
| 2018 | 5/10 | -7 | 18 |
| 2019 | 10/10 | -62 | 7 |
| 2020 | 10/10 | -68 | 5 |