Lagus on suomalainen pappissuku, josta on tullut myös sivistyselämän vaikuttajia. Suvun yksi haara on aateloitu 1800-luvulla.
Suvun historiaa
Suvun kantaisänä pidetään Georgius Martini Lepusta, joka toimi pappina Tammelassa vuodesta 1581 ainakin vuoteen 1621. Perimätiedon mukaan hän oli lähtöisin MaarianHirvensalosta ja otti latinankielisen sukunimen Lepus (’jänis’) kotitalonsa mukaan. Hänen synnyintaloaan ei ole kuitenkaan kyetty varmuudella osoittamaan. Suvun kaksi pääharaa polveutuvat Georgius Martinin kahdesta pojasta, Henrik ja Josef Lepuksesta. Heidän jälkeläisensä muuttivat sukunimen kreikasta johdettuun muotoon Lagus. Myöhemmissä polvissa suvussa oli runsaasti pappeja. Helsingin yliopiston rehtori, valtioneuvos Wilhelm Lagus aateloitiin vuonna 1880 ja hänen sukunsa merkittiin 1882 Suomen aateliin aatelisena sukuna numero 256. Aatelissuvun tunnuslause on Vigili labore (’työskentele valppaasti’).
Vuoden 1906 suuren nimenmuutoksen jälkeen useat suvun jäsenet ovat omaksuneet nimen Hirvensalo suvun oletetun alkukodin mukaan. 1900-luvun alussa suvun iisalmelaisesta haarasta tuli useita kansanedustajia.
Merkittäviä suvun jäseniä
Aikajärjestyksessä
Gabriel Lagus (1692–1759), Alavuden ja Jalasjärven kappalainen
Wilhelm Gabriel Lagus (1786–1859), lainopin professori, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori, Johan Laguksen poika
Jakob Johan Wilhelm Lagus (1821–1909), kirjallisuuden professori, Helsingin yliopiston rehtori, valtioneuvos, Wilhelm Gabriel Laguksen poika, aateloitiin 1880
Alexander Gabriel Lagus (1856–1912), metsänhoitaja ja valtiopäivämies, Jakob Johan Wilhelm Laguksen poika
Olof Lagus (1883–1918), jääkärimajuri, Alexander Gabriel Laguksen poika
Ruben Lagus (1896–1959), kenraalimajuri, Alexander Gabriel Laguksen poika
Patrick Lagus (s. 1954), kulttuurituottaja, Ruben Laguksen pojanpoika
Ernst Lagus (1859–1923), kulttuurihistorioitsija, Wilhelm Laguksen poika
Knut Johan Robert Lagus (1863–1937), upseeri, tilanomistaja, liike- ja valtiopäivämies, Jakob Johan Wilhelm Laguksen poika
Hugo Lagus (1871–1946), taloustieteilijä ja kirjailija, Wilhelm Laguksen poika
Knut Ferdinand Lagus (1824–1859), juristi, varatuomari ja rikosoikeuden ja oikeushistorian vt. professori, Wilhelm Gabriel Laguksen poika
Ernst Lagus (1859–1923), kulttuurihistorioitsija, Wilhelm Laguksen poika
Gabriel Lagus (1837–1896), lyseon rehtori, kirjailija ja valtiopäivämies, Wilhelm Gabriel Laguksen poika
Hugo Lagus (1871–1946), taloustieteilijä ja kirjailija, Wilhelm Laguksen poika
Jakob Johan Wilhelm Lagus (1821–1909), kirjallisuuden professori, Helsingin yliopiston rehtori, valtioneuvos, Wilhelm Gabriel Laguksen poika, aateloitiin 1880
Johan Lagus (1733–1806), Iisalmen rovasti, valtiopäivämies
Johan Lorentz Lagus (1805–1881), Iisalmen kirkkoherra ja lääninrovasti, Anders Johan Laguksen poika
Johannes Lagus (1846–1922), valtiopäivämies, maanviljelysneuvos, yksi Olvi-olutpanimon perustajia, Johan Lorentz Laguksen poika
Jonas Lagus (1798–1857), Pyhäjärven kappalainen, herännäisyysliikkeen johtaja, Elias Laguksen veljen pojanpoika
↑Nevala, Maria-Liisa:”Nuolivaara, Auni (1883–1972)”,Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 204–205.Helsinki:Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006.ISBN951-746-448-7Teoksen verkkoversio.