Lainasana tarkoittaa kielestä toiseen siirtynyttä sanaa. Kielitieteessä ilmiötä kutsutaan lainautumiseksi ja sitä tutkii kontaktilingvistiikka. Myös sanaparit tai pidemmät ilmaisut voivat lainautua.
Lainautuminen on kaikille kielille ominainen ilmiö, mutta yleisimmin sitä havaitaan tapahtuvan niin sanotuista maailman valtakielistä pienempien kieliyhteisöjen suuntaan. Johtamisen rinnalla sanojen siirtyminen on yksi yleisimmistä tavoista kartuttaa kielen mahdollisesti vaillinaista sanastoa. Tilanne on tyypillinen haluttaessa kuvata jotakin uutta ilmiötä tai asiaa, jolle kielessä ei ole vielä nimeä, tai kotoperäinen ilmaus on heikko, kankea, vaikeasti lausuttava, vanhahtava tai siihen liittyviä assosiatiivisia, sivumerkityksiä halutaan täsmentää.
Lainautumista on tapahtunut nykytietojen mukaan aina. Ennen esimerkiksi latinaperäinen ammattisanasto ja muu termistö oli vahvasti leimaa antava piirre monissa eurooppalaisissa kielissä etenkin sivistyneistön piirissä.
Nykyään muun muassa suomen kieleen lainataan usein tyyliin perustuvin kriteerein. Tätä ilmiötä esiintyy lähinnä yritysmaailmassa, tekniikan ammattisanastoissa sekä nuorten murteissa. Tällaisia sosiaalisia murteita kutsutaan sosiolekteiksi. Sosiolektiset lainat tulevat usein englannin kielestä, jolloin puhutaan anglismeista.
Lainat voidaan jakaa neljään ryhmään sen mukaan, kuinka ne sopeutetaan vieraaseen kieleen.
Sitaattilainaksi kutsutaan sanaa, joka siirtyy kielestä toiseen täysin muuttumattomana. Sitaattilainat eivät yleensä myöskään sopeudu lainaavan kielen taivutusjärjestelmään yhtä luontevasti kuin kotoperäiset sanat. Synnynnäinen kielenpuhuja erottaa tällaiset suorat lainaukset yleensä vaivatta. Sitaattilainoista tyypillisimpiä ovat erisnimet, paikkojen tai ihmisten nimet, mutta myös uusi termistö saattaa kotiutua kieleen samaisessa muodossaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa englanninkielinen sana freelance, joka on ottanut paikkansa suomestakin muuttumattomana. Yleisesti ottaen kielillä on kuitenkin tapana sopeuttaa vaikeasti äännettäviä sanoja tuttuun äänne- sekä taivutusjärjestelmäänsä ja tämän vuoksi kielissä vain suhteellisen uudet lainat säilyvät sitaattilainoina.
Erikoislainat puolestaan ovat kieleen ja sen taivutusjärjestelmään osin sopeutuneita ilmauksia. Niillä yleensä on lähes täydellinen taivutusparadigma, mutta niiden äänneasu saattaa silti poiketa lainaavasta kielestä. Ne saattavat esimerkiksi sisältää kielelle vieraita äänteitä. Tämä monissa tapauksissa jo paljastaa kielenpuhujalle, että kyseessä on lainasana. Tyypillisimmin erikoislainat syntyvät, kun sanoja sopeutetaan kieleen esimerkiksi liittämällä lainasanan perään jokin omalle järjestelmälle tuttu pääte tai äänne. Tästä esimerkiksi vaikkapa suomen sana banaani.
Yleislainat ovat yleensä kielen vanhimpia lainoja, ja niiden joukko on suomen kielessä laajin. Yleislainat ovat niin äännerakenteeltaan kuin taivutukseltaankin sopeutuneet kieleen. Yleensä tämä sopeutuminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa ja usein kieliyhteisö itse löytää esimerkiksi sitaattilainalle sopivimman ääntöasun, joka vakiintuu kieleen. Tästä esimerkkinä ruotsalaisperäinen sana sohva (soffa), joka on äänneasultaan mukautunut suomeen ja saanut täydellisen taivutuksen. Suurin osa yleislainoista on niin voimakkaasti kotiutuneita, ettei kielenpuhuja yleensä erota niitä ilman kielitieteellistä tietoa. Lisäksi monet sanat ovat niin vanhoja, lainautuneet niin aikaisessa vaiheessa, että voidaan jopa kyseenalaistaa, missä vaiheessa on enää mielekästä puhua lainasta. Esimerkiksi sanan äiti kohdalla voitaisiin pitää triviaalina luokitella sana lainaksi sillä perusteella, että se on joskus syrjäyttänyt kantakielemme sanan emä merkityksessä "ihmisen naispuolinen vanhempi".
Käännöslainat ovat tavallisesti yhdyssanoja, jotka on muodostettu kääntämällä sanan osat omalle kielelle yksi kerrallaan. Esimerkiksi emolevy on käännöslaina, joka pohjautuu englannin sanaan motherboard (mother = äiti, emo; board = lauta, levy). Käännöslainat voivat olla myös erikseen kirjoitettavia sanapareja, esimerkiksi musta aukko ( < black hole). Sana käännöslaina itsekin on käännöslaina, sillä se perustuu ruotsin sanaan översättningslån.
Näiden neljän ryhmän lisäksi on esitetty muitakin ryhmiä. Esimerkiksi Ghil’ad Zuckermann on esittänyt kielissä olevan sellaisia lainoja, joissa kohdekieleen on muodostettu tämän omista aineksista uusi sana, joka muistuttaa vieraan kielen sanaa sekä äänteellisesti että merkityksensä osalta. Tällaisista sanoista Zuckermann käyttää englanninkielistä termiä phono-semantic matching. Esimerkiksi suomen kielen sana arkisto on toisaalta muodostettu sanasta arkki sto-johtimella, kirjaimellisesti paikkana jossa on paljon arkkeja, mutta siihen on myös vaikuttanut vierasperäiset sanat arkivumi, arkiiva, arkkiivi. Nämä sanat ovat peräisin latinan sanasta archivum, jota arkisto myös merkitykseltään vastaa.