Lappeela

Lappeela (ven. Ла́ппелово, Lappelovo) on kylä Leningradin alueen Seuloskoin piirin Kuivaisin kunnassa. Se sijaitsee Pietarista pohjoiseen johtavan rautatien ja A120-maantien välissä puolitoista kilometriä Kuivaisista luoteeseen. Kylän keskellä on samanniminen pieni järvi. Vakituisia asukkaita on kolme (vuonna 2010).

Lempaalan luterilaiseen seurakuntaan kuuluneessa kylässä on asunut äyrämöisperäisten inkerinsuomalaisten lisäksi myös ortodoksisia inkerikkoja. Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan kylässä asui 60 inkerinsuomalaista ja 53 venäläistä. Suomalaiset karkotettiin muualle Neuvostoliittoon 1930-luvun lopussa. Nykyään kylää ympäröi Gruzinon puutarhapalsta-alue, jolla asuu kesäisin tuhansia pietarilaisia.

Lähteet