| Lasion | |
|---|---|
| Λασίων | |
| Sijainti | |
Lasion |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Kreikka |
| Paikkakunta | Koúmanis, Archaía Olympía, Elis, Länsi-Kreikka |
| Historia | |
| Tyyppi | kaupunki |
| Kulttuuri | antiikki |
| Alue | Akroreia, Elis |
Lasion (m.kreik. Λασίων tai Λασιών, Lasiōn) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Eliissä Kreikassa. Se sijaitsi nykyisen Archaía Olympían kunnan alueella lähellä nykyistä Koúmanisin kylää.
Lasionin kaupunki sijaitsi Akroreiassa varsinaisessa Eliissä, lähellä Arkadian ja Psofiin kaupunkivaltion vastaista rajaa. Se oli rakennettu Ladon (nyk. Ládonas) -joen ylälaaksoon, ja sen kautta kulki tie Eliin Pyloksesta ja Efyrasta Psofiihin. Kaupunki on paikannettu nykyisten Koúmanisin ja Antrónin kylien välille kukkulamaastossa olevalle suhteellisen laajalle tasaiselle paikalle, joka tunnetaan nykyisin nimellä Koutí (Κουτί).
Lasionin kaupunkivaltion hallussa olleen alueen kooksi on arvioitu noin 25–100 neliökilometriä. Polybios mainitsee Lasionin ohella linnoituksen nimeltä Pyrgos, jonka hän sijoittaa Perippia-nimiselle alueelle.
Lasionin kaupunki oli olemassa arkaaiselta roomalaiselle kaudelle. Se oli Akroreian alueen tärkein kaupunki. Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Lasiōnios (Λασιώνιος).
Lasion oli usein riidan kohteena arkadialaisten ja elisläisten välillä, sillä molemmat kansat vaativat sitä omakseen. Viimeistään 400-luvun eaa. lopulla Lasion oli Eliin kaupungin perioikkialuetta. Spartan kuningas Pausanias valloitti Lasionin sen sodan aikana, jonka spartalaiset kävivät Elistä vastaan peloponnesolaissodan lopussa. Pausaniaan hyökkäystä ei mainita Ksenofonin kuvauksessa tästä sodasta; mutta Ksenofon kertoo, että Eliin ja Spartan välillä vuonna 400 eaa. solmitun rauhansopimuksen mukaan elisläisten oli luovutettava Lasion, koska arkadialaiset vaativat sitä itselleen. Näin Lasion oli tämän jälkeen itsenäinen. Se liittyi peloponnesolaisliittoon ja lähetti joukkoja Spartan tueksi vuonna 394 eaa.
360-luvulla eaa. Lasion liittyi Arkadian liittoon. Vuonna 365 eaa. elisläiset yrittivät saada Lasionin takaisin arkadialaisilta; he valtasivat kaupungin yllätyshyökkäyksellä, mutta arkadialaiset ajoivat heidät pian sieltä pois. Toisessa liittolaissodassa vuonna 219 eaa. Lasion oli jälleen Eliin linnoituksena, mutta kun Makedonian Filippos V valloitti Psofiin, Lasionissa ollut elisläinen varuskunta hylkäsi välittömästi kaupungin.
Antiikin aikaisen kaupungin paikkaa on tutkittu ensimmäisen kerran vuonna 1997. Nykyinen Lasiónan kunnallisyksikkö, Archaía Olympían kunnan osa ja entinen itsenäinen kunta, on nimetty antiikin Lasionin mukaan.
Kaupungin paikalta on löydetty muun muassa muurin ja siihen kuuluneen tornin jäänteitä sekä 8,15 × 4,25 metrin kokoisen rakennuksen perustukset, katukiveystä ja hautoja.