Tanssikeskus Latosaari

Tanssikeskus Latosaari
Latosaari elokuussa 2012
Latosaari elokuussa 2012
Osoite Huhtalantie 142
62100 Lapua
Koordinaatit 62°57′36″N, 023°02′24″E
Tanssilattia 1 000 m², koivuparkettia
Tanssikausi syyskuu–toukokuu
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Tanssikeskus Latosaari on Lapualla Lapuanjoen rannalla, Valtatie 19:n kupeessa sijaitseva alueen merkittävä lavatanssi, juhla- ja kokouspaikka, jonka juuret juontavat aina 1960-luvulle asti. Latosaaressa on historiansa aikana esiintynyt useita tunnettuja yhtyeitä ja solisteja ulkomaita myöten. Moni yhtye on myös soittanut esikoiskeikkansa Latosaaressa, esimerkiksi Hanoi Rocks. lähde? Paikka olikin suosittu nuorten tanssipaikka 1970- ja 1980-luvuilla. Nuorten tapahtumat muuttuivat aikuisten tansseiksi 1990-luvulla. Latosaaressa tanssitaan keskimäärin nykyisin kaksi kertaa kuukaudessa Suomen huippuartistien ja orkestereiden tahdissa. Perinteiset tanssit järjestetään lähes poikkeuksetta lauantaisin kahden esiintyjän voimin ja myös kotimaisten yhtyeiden esiintymisiä on tarjolla aika ajoin.

Latosaaren alkuperäinen vanha puoli purettiin vuonna 2024 ja nykyinen käytössä oleva uusi puoli rakennettiin 1990-luvun puolivälissä. Tilat ovat narikkaa myöten mitoitettu noin tuhannelle asiakkaalle.

Latosaaressa on 376 m² suuruinen parketti (sekä kesäisin 400 neliömetrin lisälava), kaksi baaria A-oikeuksin, savuton kahvio, terassi ja grilli. Tilojen vanhaan osaan mahtui 300–500 henkilöä ja uudelle puolelle nykyisin noin 1 000 asiakasta.

Lähteet

  1. ↑ Etusivu 2026. lapuanlatosaari.fi. Viitattu 7.3.2026.

Aiheesta muualla

Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.