| Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Lauri Heinonen (s. 12. kesäkuuta 1992 Pori) on suomalaisen Heinonen Drift Teamin drifting-kuljettaja.
Lauri Heinosta kuvaillaan kansainvälisesti muun muassa "vaarallisen vakaaksi kuljettajaksi, joka ei tee virheitä"lähde?. Hän sai vuonna 2024 Latvian osakilpailussa lempinimen "The Undertaker", joka juontaa juurensa Heinosen siviiliammatista. Heinonen toimii ruumisauton kuljettajana hautaustoimistossa/kukkakaupassa, joka on perheyritys viidennessä sukupolvessa. Vuonna 2025 Lauri siirtyi Drifting ammattilaiseksi, mutta jätti kuitenkin mahdollisuuden siirtyä takaisin perheyrityksen palvelukseen.
Heinonen voitti vuonna 2024 Vuoden Autourheilija sekä Vuoden Autourheilija yleisöäänestyksen. Yleisöäänestyksen voitto oli kolmas miehen uralla.
Vuonna 2026 Mika Lemmetti haastoi kolme Drifting kuljettajaa joista Lauri oli yksi, ajamaan Rallisprintin Sm kilpailun.
Lauri Heinonen aloitti drifting-uransa vuonna 2016 osallistumalla Suomen drifting -sarjan "Pro2"-kilpailuun. Seuraavina vuosina hän kilpaili Suomen mestaruuskilpailuissa, voittaen kerran pronssia ja kolmesti kultaa.
Vuonna 2021 Heinonen osallistui ensimmäistä kertaa kansainväliseen Drift Masters European Championship (DMEC) -kilpailuun Riiassa, jonne hän osallistui villillä kortilla. Vuodesta 2022 alkaen Heinonen Drift Team alkoi kiertää Drift Masters European Championship-sarjaa (nyk. Drift Masters Grand Prix). Vuonna 2023 Heinonen sijoittui sarjassa hopealle.
Vuonna 2024 Heinonen voitti ensimmäisen Drift Masters Grand Prix -osakilpailunsa Mika Salo Circuitilla PowerPark-huvipuistossa. Samassa kilpailussa, hän voitti myös TOP4 Showdown -kaaviokilpailun. Heinonen otti toisen osakilpailuvoittonsa saman vuoden aikana Unkarin kilpailussa. Samana vuonna hän varmisti Dmgp-sarjan mestaruuden Puolassa 50 000 katsojan edessä.
Heinonen tunnetaan kelta-violetista 180SX Nissanistaan. Tämä auto erottuu joukosta, sillä sen voimanlähteenä on korkeilla kierroksilla toimiva Dodgen R5P7 Nascar-moottori, joka antaa autolle huomattavan suorituskyvyn (~1000 hv/860 Nm) ja ainutlaatuisen äänen. Heinosen Nissan 180SX onkin yksi sarjan tunnistettavimmista autoista.
Suomessa kilpailuautona toimii samanlainen 180SX, jossa on Volvon T5 -turbomoottori. Väritykseltään auto on musta-valkoinen.
Heinonen Drift Team julkaisee aktiivisesti videoita YouTubessa, joissa seurataan tiimin arkea, kilpailuja sekä kauden ulkopuolisia tapahtumia. Tiimillä on laaja fanikunta sekä Suomessa että ulkomailla. Tiimi työllistää vuonna 2026 jo 3 henkilöä.
Lauri Heinonen - Kuljettaja
Toni "Jake" Marjomaa - Päämekaanikko
Anssi Saarela - Spotteri
Ari Härkälä - Spotteri ja kuvaaja
Janne "Nape" Pöyry - Apumekaanikko
Santeri Järvinen - Kuvaaja ja apumekaanikko
Kari Lehti - Apumekaanikko
Eemil "Piuha-Äijä" Huikuri - Kuvaaja
Jouni Lappalainen - Mekaanikko
| Round 1 | Round 2 | Round 3 | Round 4 | Round 5 | Round 6 | Round 7 | Championship | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2023 | ||||||||
| Osakilpailu | Ireland
Mondello Park |
Sweden
Drivecenter Arena |
Finland
PowerPark |
Latvia
Bikernieki Circuit |
Germany
Ferropolis |
Poland
PGE Narodowy |
||
| Sijoitus | 2nd (13./83p) | 5th (1./91p) | 8th (3./93p) | 6th (4./93p) | 4th (3./98p) | 2nd (3./96p) | 2nd | |
| 2024 | ||||||||
| Osakilpailu | Spain
Ricardo Tormo Circuit |
Ireland
Mondello Park |
Finland
PowerPark |
Latvia
Bikernieki Circuit |
Hungary
Rabocsiring |
Poland
PGE Narodowy |
||
| Sijoitus | 2nd (3./89p) | 15th (3./94,5p) | 1st (3./96,5p) | 12th (2./96,5p) | 1st (8./93,5p) | 7th (7./92p) | 1st | |
| 2025 | ||||||||
| Osakilpailu | Italy
Vallelunga Circuit |
Spain
Circuito de Madrid Jarama |
Finland
PowerPark |
Ireland
Mondello Park |
Latvia
Bikernieki Circuit |
Germany
Ferropolis |
Poland
PGE Narodowy |
|
| Sijoitus | Osakilpailu peruttu | 10th (8./88p) | 3rd (10./94,5p) | 14th (10./94p) | 12th (28./86p) | 7th (10./93p) | 14th (7./95,5p) | 7th |
| 2026 | ||||||||
| Osakilpailu | Italy
Vallelunga Circuit |
Spain
Circuito de Madrid Jarama |
Ireland
Mondello Park |
Finland
Ahvenisto Race Circuit |
Latvia
Bikernieki Circuit |
Germany
Ferropolis |
Poland
PGE Narodowy |
|
| Sijoitus | 14th (7./94p) | 20th (9./90,5p) | 10th (8./92,7p) | 38th (38./84,2p) | 6th (4./93p) | — | — | |
Sulkeissa () lajittelusijoitus sekä pisteet.
2. Sija - DriftSM - Pro2
3. Sija - DriftSM - Pro
1. Sija - DriftSM - Pro (Suomenmestaruus)
2. Sija - NEZ
1. Sija - DriftSM - Pro - Botniaring, Jurva
1. Sija - DriftSM - Pro - Pesämäki, Kankaanpää
1. Sija - DriftSM - Pro (Suomenmestaruus)
1. Sija - DriftSM - Pro - Heinjoen rata, Kuopio
2. Sija - DriftSM - Pro - Epua Karting Circuit, Seinäjoki
1. Sija - DriftSM - Pro - Botniaring, Jurva
1. Sija - DriftSM - Pro (Suomenmestaruus)
1. Sija - DriftSM - Pro - Botniaring, Jurva
1. Sija - DriftSM - Pro - Pesämäki, Kankaanpää
2. Sija - DMEC - Mondello Park, Irlanti
4. Sija - DMEC - Ferropolis, Saksa
2. Sija - DMEC - Varsovan kansallisstadion, Puola
2. Sija - Drift Masters European Championship
Vuoden Autourheilija -yleisöäänestyksen voittaja
Akk Vuoden Superstara
2. Sija - DMGP - Circuit Ricardo Tormo, Espanja
3. Sija - DriftSM - Ala-Talkkari Areena, Lapua (Laina-autolla)
1. Sija - DMGP - PowerPark Mika Salo Circuit, Suomi
Top 16 - DMGP - Bikernieku Trase, Latvia
1. Sija - DMGP - Rabocsiring, Unkari
5. Sija - DMGP - PGE Narodowy, Puola
1. Sija - Drift Masters Grand Prix sarja
Vuoden Autourheilija 2024
Vuoden Autourheilija yleisöäänestyksen voittaja
3. Sija - TDGP Formula Drift - Taiwan ("underdog" Laina-autolla)
3. Sija - D1NZ Round 3 - Uusi-Seelanti (laina-autolla: 180sx LS turbo)
2. Sija (lajittelut) / 4. Sija (kilpailu) - Chicago Drift - Lahti ("Höntsä" Nissan) Tekninen Keskeytys top4 vaiheessa.
3. Sija - DMGP - PowerPark Mika Salo Circuit, Suomi
1.Sija / Lajittelu 1.Sija - Drifting SM - Ouluzone
7. Sija - Drift Masters Grand Prix sarja
1.Sija / Lajittelu 1.Sija - Nivala Drift - VVL Circuit
3. Sija Rallisprint SM - Marttila (Juniorit. Mika Lemmetin Bmw 325:lla)
1. Sija - D1NZ - Pukekohe Uusi-Seelanti (Laina-autolla Nissan 180SX LS Turbo)
14. Sija - DMGP - Vallelunga Circuit, Italia
3. Sija - Drift SM - Ouluzone (Finn-Drift Nissan R32 Laina-autolla)
3. Sija - IPDC - Seinäjoki